Aamulla kouluun tullessa Santtu Perkiö on yksi ensimmäisistä ihmisistä, joka tulee vastaan. Santtua näkee päivän aikana kaikkialla: mukana tapahtumien järjestämisessä tai käytävällä juttelemassa oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa. Santtu myös järjestää koulullamme Keskiviikkoklubia, jota pidetään keskiviikkoisin RO:n jälkeen. Siellä voi pelata lautapelejä tai muuten vain hengailla. Tarjolla on myös kahvia. (Ei ole Keskiviikkoklubin maksettu mainos). Harva ksykkiläinen kuitenkaan tietää, mitä kaikkea Santtu on tehnyt ennen KSYK-aikojaan. Niin herää kysymys: Miten Santtu päätyi KSYK:kiin yhteisökuraattoriksi? Mitä hän on tehnyt aikaisemmin? Haastattelin Santtua viime keväällä selvittääkseni vastaukset näihin kysymyksiin.
Santtu vastassa A-puolen ovilla.
Aluksi puhuimme Santun lukioajoista ja siitä, mitä hän silloin teki. Santtu kertoo, että hänen nuoruudessaan, jos mentiin lukioon, niin yleensä mentiin lähilukioon. Joten muutos Santulla ei ollut suuri, sillä hänen lähilukionsa oli samassa rakennuksessa hänen yläasteensa kanssa. Kyseessä oli Hykkylän lukio, nykyinen Helsingin luonnontiedelukio. Santtu kertoi yllättävän monen hänen ikäluokastaan hakeneen sinne, sillä kukaan ei halunnut vaihtaa koulua. “Ja se johti siihen, että keskiarvo oli silloin joku seitsemän piste jotain ja seuraavana vuonna se oli kahdeksan piste jotain. Niin moni tämmönen joka olisi päässyt ns. parempaankin lukioon halusi sinne, niin me nostettiin sitä keskiarvoa,” Santtu muistelee.
“Minulla oli sellainen kolmen L:n taktiikka eli ‘Lukio lukematta läpi,’”
Lukio-opiskelusta Santtu vielä toteaa, että se oli hyvin erilaista hänen nuoruudessaan. Esimerkiksi lukujärjestyksiin ei pystynyt vaikuttamaan enää lukuvuoden alettua, eivätkä ylioppilaskirjoitukset vaikuttaneet jatko-opintoihin. Myös reaaliaineista oli vain yksi koe. “Minulla oli sellainen kolmen L:n taktiikka eli ‘Lukio lukematta läpi,’” Santtu kertoo. Hän toteaa myös, ettei muista stressanneensa kokeita tai opiskelua ollenkaan. Edes ylioppilaskirjoituksia Santtu ei jännittänyt “Ylppäreihinkin luin silleen ekan viikon lukuohjelmalla ja sitten oli ekat bileet ja vaikutti siltä, ettei kukaan muu ollut lukenut oikein mitään. Niin sitten mä olin silleen ‘Miksi minäkään lukisin jos ei noikaan lue?’” Tällä taktiikalla Santtu sai kolme laudaturia. Santtu painottaa paljon sitä, että lukio oli silloin hyvin erilaista eikä hän kannusta ketään olemaan näin huoleton lukiossa nykyään.
Mennessään lukioon Santulla ei ollut mitään tarkkaa ajatusta siitä, mitä hän haluaisi tehdä työkseen, “Minulla oli ehkä yhdeksännellä luokalla semmonen pieni kutina, että halusin liikunnanopettajaksi, mutta se ei sitten kestänyt kauaa.” Santtu ajatteli, että kolmen vuoden aikana ajatus siitä, mikä haluaa olla isona selkenisi, mutta lukion jälkeen Santtu kertoo tietäneensä vielä vähemmän, mitä haluaisi tehdä.
Lukion jälkeen Santtu meni valokuvausyritykselle töihin, minkä jälkeen hän meni armeijaan, jonka jälkeen oli vielä hetken valokuvausyrityksellä töissä uudestaan. “Sen jälkeen minä ajoin taksikortin, koska olin tykännyt ajaa autoa ja aattelin et tämä voisi olla kivaa”, Santtu kertoo. Santtu ajoi taksia puoli vuotta. Sen jälkeen hän sattumalta törmäsi hänen rippipappiinsa, joka kysyi Santtua mukaan vetämään leiriä. “Mä luulin et se vitsailee, niin sanoin ‘tottakai’,” hän muistelee. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vitsi ja muutaman viikon päästä Santtu oli Lapissa vetämässä leiriä. Leirin jälkeen Santtua pyydettiin vuodeksi seurakunnalle töihin nuorisotyöntekijäksi ja hän suostui, “Mä en keksinyt mitään muutakaan tekemistä, niin ajattelin, et voin ajaa taksia myöhemminkin, sit mä olin vuoden siellä.” Kun Santtu oli ollut vuoden seurakunnalla, häntä pyydettiin vuodeksi elämänkatsomustiedon opettajaksi Herttoniemen yhteiskouluun. Opettamisen jälkeen Santtua pyydettiin nuorisokotiin töihin, jossa hän oli seuraavat pari vuotta.
Nuorisokotityön jälkeen Santulle tuli vihdoin ajatus, että tätä hän voisi tehdä. Sitten Santtu haki opiskelemaan sosiaalialalle. Opiskelun toisen vuoden kohdalla hän ymmärsi, ettei hän halunnutkaan tehdä sitä. Hän kuitenkin opiskeli loppuun ja valmistui sosionomiksi.
“Tein kaikkea silleen, että en ollut 8-16 missään,”
Valmistumisen jälkeen Santtua pyydettiin seurakunnalle kokoaikaisesti töihin. Santtu ei aluksi halunnut työskennellä seurakunnalle. “Mutta sitten minut puhuttiin ympäri.” Santtu suostui työhön vuodeksi sillä ajatuksella, että sen aikana hän lopullisesti keksisi, mitä hän haluaisi tehdä työkseen myöhemmin. Ja niin hän oli seurakunnalla 20 vuoden ajan, kunnes hän keksi haluavansa töihin Kulosaaren yhteiskouluun. “Kulosaari oli tuttu edellisen työn, seurakunnan, kautta. Tää koulu ja samoin nuoret.”
Santtu kertoo, että häntä on aina pyydetty jonnekin töihin, ja että työ Kulosaaren yhteiskoulun yhteisökuraattorina on yksi ainoista töistä, jonne hän haki. “Jos jonnekin on tarvittu jotain tyyppii ja joku on tuntenut minut, niin minut pyydettiin sinne.” Santtu tykkäsi siitä, että vuoden aikana saattoi olla neljää eri työtä. “Tein kaikkea silleen, että en ollut 8-16 missään, vaan tein niin kuin freelance pohjalta kaiken.”
Santtu luonnollisessa elinympäristössään.
Santtu kertoo vielä, että kun hän esimerkiksi 19-vuotiaana mietti minkälaiselta hänen elämä tulisi näyttämään, mikään silloisista toiveista ei toteutunut. “19-vuotiaana en tiennyt mitä kaikkea maailmassa on, mistä minä itse tykkään ja mitä maailmassa on niinku varattuna minua varten.” Jos ei tiedä itsensä kohdalla mitä haluaa tehdä, Santtu kehottaa aina sanomaan “kyllä”, jos kysytään esimerkiksi jonnekin töihin tai kokeilemaan jotakin uutta harrastusta. Jos sanoo “kyllä” avautuu uusia ovia ja tutustuu uusiin ihmisiin, jotka sitten johtavat eteenpäin. “ Elämähän ei ole semmonen lineaarinen, että mä meen tästä lukioon ja sitten mä menen yliopistoon ja sitten mä meen siihen työhön, jonka jälkeen mä teen sitä 30 vuotta ja jään eläkkeelle.” Santtu kertoo tykkäävänsä siitä, kun koululle tulee ulkopuolisia puhujia, jotka kertovat siitä, miten he päätyivät siihen, missä he nyt ovat. “-- jokaisella ihmisellä on niinkuin oma tarinansa ja se harvoin on lineaarinen”, Santtu kertoo. “Jos kysyy ihmiseltä, ‘mitä muuta sinä tekisit, jos sä et ois täällä tekemässä tätä työtä’, voi saada aika yllättäviä vastauksia.”
Santun mielestä on huono ajatus lyödä koko tulevaisuus lukkoon 19-vuotiaana ja pitää siitä tiukasti kiinni juuri sen takia, ettei sen ikäisenä tiedä mitä kaikkea maailmassa on. “-- jos se (suunnitelma) ei kuitenkaan toteudu, sitten varmastikin tulee jotain muuta, ehkä jopa parempaa vastaan.” Ei siis kannata määritellä elämänsä onnistumista sen perusteella, että toteutuiko lukio-iässä laadittu suunnitelma vai ei.
Ajatus Santun haastattelusta syntyi silloin, kun eräänä keväisenä aamuna puhuin Santun kanssa ja hän kertoi ajaneensa taksia viiden vuoden ajan. Niin ryhdyin kyselemään, mitä kaikkea muuta Santtu on tehnyt elämänsä aikana. Ajattelin, että Santun tarina voisi olla erinomainen esimerkki siitä, ettei elämä ole lineaarista, eikä kenenkään lukiossa vielä tarvitse tietää, mitä haluaa aikuisena tehdä.
Teksti: Daniel Yakushonok
Kuvat: Oliver Pesonen