top of page

Projekti From U31 on opiskelijoiden innovaatio, johon on kuulunut taidetta ja paljon oppimista


Kuluneena syksynä joukko innokkaita ja innovatiivisia lukiolaisia on työstänyt projektia, jollaista ei ole koskaan aiemmin nähty Kulosaaren yhteiskoulussa. Koulumme kuvataiteenopettaja Erika Perttuli-Borobion ideasta alkoi tapahtumaketju, jonka päätteeksi kauppakeskus Rediin on avattu opiskelijoiden itse tekemiä tuotteita myyvä pop up -kauppa. Taitavat opiskelijat ovat yhdessä luoneet formaatin, jonka avulla he voivat myydä taidettaan korvisten, kangaskassien, joulukorttien, t-paitojen ja piparkakkutalojen muodossa. Koulun kuvisluokan mukaan nimetyn From U31 -kollektiivin matka ei suinkaan pääty pop up -kaupan sulkemispäivään.

 


Kuvataiteenopettaja Erika Perttuli-Borobion lähettämä viesti “kuvis goes commercial”-ideasta houkutteli kuvataiteesta kiinnostuneita toisen vuosiluokan opiskelijoita Emma Tihistä, Enni Kataraa, Loviisa Pursiaista ja Lotta Ruoppaa sekä kourallista muita opiskelijoita. Uteliaisuus ja intohimo kuvataidetta kohtaan saivat heidät tarttumaan uudenlaiseen tilaisuuteen. “Me ollaan kaikki vähän tällaisia, jotka koluaa kaikki mahdolliset kuviskurssit läpi”, Loviisa Pursiainen naurahtaa, vaikka projektista ei saakaan lukiokurssia. “Mua myös kiinnostaa urana tulevaisuudessa tehdä suunnittelua, joten ajattelin, että tämä on hyvä mahdollisuus”, Lotta Ruoppa lisää.


Toiminta oli alusta asti hyvin opiskelijalähtöistä. Perttuli-Borobiolla ei ollut selkeää kaavaa valmiina eikä hän ollutkaan komentamassa lahjakkaita opiskelijoita, vaan korkeintaan ohjaamassa heitä oikeaan suuntaan, kollektiivin jäsenet kertovat. “Me ollaan itse pidetty kokoukset --, hoidettu tilan vuokraaminen ja hoidettu tilaukset”, Enni Katara täsmää. Mukana olleet opiskelijat alkoivat suunnittelemaan minkälaisia tuotteita he haluaisivat luoda. Suunnitteluvaiheessa kollektiivin jäsenet huolehtivat myös roolituksesta. Opiskelijoista muut paitsi Emma Tihinen tekivät tuotteita kauppaan, mutta Emma on toiminut monta asiaa hoitaneena taustatyöntekijänä.


Ryhmälle oli alusta asti selvää, että ensimmäinen markkinointitapahtuma liittyisi jouluun. Ideat pyörivät joulukojujen ja Tuomaan markkinoiden ympärillä, mutta lopulta ryhmä päätyi myymään enemmän tai vähemmän jouluaiheisia tuotteita kauppakeskus Rediin. Emma Tihinen kokee ensimmäiseksi onnistumiseksi Redin tilan saamisen – vieläpä ilmaiseksi. Koska koululla on jo luokkatila kauppakeskuksessa, kolmannessa kerroksessa sijaitseva tila vapautui maksutta From U31 -kollektiiville.



Kaupassa myydään kangaskasseja ja paitojakin.



Suurimmaksi esteeksi pop up -kaupan perustamisessa nousi raha. Kaikki tuotteet ovat omakustanteisia ja jokainen opiskelija on oman tilanteensa mukaan maksanut tuotteidensa kustannuksia. Emma Tihinen kertoo, että esimerkiksi huppareiden myymisestä jouduttiin luopumaan, koska niiden valmistus on niin kallista. Lisäksi koko ryhmän oli pohdittava, miten pohjakassa hankitaan ja miten erilaisia tarvikkeita tilataan. Koska tuotteista saadut tulot menevät tuotteen kehittäneille opiskelijoille, koulu ei pystynyt rahallisesti tukemaan pop up -kaupan luomista. Rahoituksen puute nousi esteeksi, jonka vuoksi tuotteiden kirjo kaveni.


Projektin etenemisestä teki epäselvää myös vaihtuva opiskelijakokoonpano. Alun perin projektista kiinnostuneista opiskelijoista osa ei osallistunutkaan joulukaupan luomiseen. Lotta kuitenkin toteaa, ettei projektissa ollut epäselvyyksiä enää marraskuisena perjantaina, kun pop up -kauppa From U31 vietti avajaisiaan. “Siinä vaiheessa juttu oli kasassa. Kaikki ymmärsi, missä mennään, lähes kaikki tuotteet olivat jo kaupassa ja tila näytti niin hyvältä kuin se tulisi näyttämään.”



Pop up -kaupan avajaisia vietettiin 19. marraskuuta. Paikalla oli opiskelijoiden läheisiä ja koulun henkilökuntaa, kuten rehtori Lauri Halla.



Projektia pitää kasassa yhteisvastuu. Vaikka kollektiivilla ei ole yhtä johtajaa, jokainen opiskelija on vuorotellut ottanut enemmän vastuuta projektin etenemisestä eli esimerkiksi johtanut keskustelua myöhään iltaisin käydyissä Meet-puheluissa, kysellyt tuotteiden valmistusprosesseista tai toiminut kirjurina. Kollektiivin joulutoiminnassa on ollut Loviisan, Emman, Ennin ja Lotan lisäksi mukana Aino Hartikainen, Annika Lappalainen, Astrid Lehto, Saara Teräsvirta, Jasmin Väätäinen, Aava Aula sekä Sampsa Siltala. Lukion ja muiden vapaa-ajan aktiviteettien lisäksi projektin työstäminen on vienyt rutkasti opiskelijoiden aikaa niin ryhmätöiden kuin itsenäisen työskentelyn takia.


Koska opiskelijat ovat itse tehneet tuotteensa, niiden myyminen on hyvin merkityksellistä heille. Oman kädenjäljen näkeminen tuotteissa loi motivaatiota kollektiivin jäsenille. “Sitä varten jaksoi tehä duunia”, Loviisa summaa. Enni on samaa mieltä ja lisää: “Se oli vaan ihana ajatus, että ihmiset tykkäisivät mun tuotteista.” Enni on taiteillut muun muassa korvakoruja myyntiin ja hänelle tuo mielihyvää, kun korvakorut tuottavat muille iloa.


Kulosaaren yhteiskoulu on antanut mahtavat puitteet projektin luomiselle ja sen etenemiselle, mistä koko kollektiivi on kiitollinen. Esimerkiksi koululle hankittu laserleikkuri on ollut hyödyllinen myös From U31-kollektiivin koruntekijöille. Työn ovat tehneet kuitenkin opiskelijat itse. From U31-projektin kaltaista ei ole ollut koulussamme koskaan eikä muissakaan lukioissa ole samanlaisia mahdollisuuksia myydä omaa taidetta. “Me ollaan vitun edelläkävijöitä!” Loviisa huudahtaa hymysuin. Monet opettajat ja tutut ovat tulleet kysymään projektista, ja sitä on kuvailtu ennennäkemättömäksi.



Loviisa Pursiaisen korvakorut ovat pleksimuovia, joka on leikattu laserleikkurilla.



Ryhmä on ollut tyytyväinen myynteihin, vaikka asiakkaat koostuvat lähinnä koulun muista opiskelijoista, opettajista ja ryhmäläisten tuttavista. Kollektiivin jäsenet ovat jakaneet myyntivuoronsa kaupalla. Myyntivuorot vietetään toisen ryhmälaisen kanssa ja vaikka vuoroja täytyy tehdä paljon, myyjillä on töissä hauskaa. “Vaikka asiakkaita ei olisikaan hirveesti, saa [myymisestä] paljon kokemusta kuitenkin”, Loviisa tuumaa. Kollektiivin ainoa taustatyöntekijä Emma kertoo, että rahan sijaan suurin syy projektiin lähtemisessä oli uuden oppiminen. Tärkeintä on ollut kokemus. “Pop up -kauppa on meidän lapsi ja me kaikki rakastetaan sitä!” Enni Katara huomauttaa naurahtaen.


“Tää oli niin nopeesti kasattu juttu ja me onnistuttiin”, Lotta Ruoppa kertoo. Matkan varrella ryhmäläiset ovat oppineet yhteistyötaitoja ja ongelmanratkaisua. Lisäksi Loviisa kertoo, että projektin edetessä on tullut vastaan, kuinka paljon työtä tällainenkin projekti vaatii. Emma kertoo myös, että hän on oppinut arvostamaan työn määrää käsintehtyjen tuotteiden takana. Hän on ymmärtänyt, mistä niiden hinta koostuu. Enni lisää, että muiden käsintehtyjen tuotteiden arvostamisen lisäksi hän on oppinut arvostamaan omaa työpanostaan enemmän. “Tässä on oikeesti oppinut paljon lyhyessä ajassa”, Enni aprikoi.


Kollektiivin jäseniä yhdistää rakkaus kuvataiteeseen, jota kovinkaan monella lukiolaisella ei nykypäivänä ole, koska korkeakouluihin pääsy vaatii etenkin matemaattisten aineiden pänttäystä. Enni kertoo, että kuvataiteessa on kyse paljon muustakin kuin piirtämisestä, ja kuviskursseille kannattaa ilmoittautua rohkeasti. “Ei kuvikses tarvii osaa piirtää tai maalata”, Emma yhtyy. “Kannattais kyl ottaa kuvista enemmän”, hän lisää. Lotta Ruoppa on samaa mieltä. Hän kokee, että jokaisella on paljon potentiaalia kehittyä kuvataiteessa, kunhan vain on kärsivällisyyttä.



Opiskelijat ovat tehneet kaiken alusta loppuun itse. Kuvassa Enni Katara, Emma Tihinen ja auttamassa ollut Loviisan poikaystävä ottavat tuotekuvia.



From U31 -projekti ei pääty, kun pop up -kauppa sulkee ovensa 23. joulukuuta. Kollektiivin matka jatkuu vielä keväällä uusin haastein. From U31 ei jää myöskään viimeiseksi Kulosaaren yhteiskoulun opiskelijoiden muodostamaksi kollektiiviksi, jossa myydään taidetta. Suunnitteilla on jatkaa samanlaista toimintaa vuodesta toiseen.


Viimeisiä sanoja kysyttäessä Loviisa huudahtaa: “Me halutaan sanoa, et tulkaa!” Kollektiivin löytää Instagramista nimellä “from.u31” sekä Facebookista nimellä “fromu31”. Pop up -kaupasta ehtii ostamaan vaikka joululahjat vielä viikon ajan Redin kauppakeskuksessa.



Lotta Ruoppa on luonut kaupalle mainokset ja grafiikan. Astrid Lehto teki puolestaan kollektiivin logon.


 

Teksti: Yasmin Goran

Kuvat: From U31 -kuvapankki




bottom of page