Kuten kaikki hyvät tarinat, tämänkin julkaisun matka alkoi pikkujouluista. Olin vuoden 2019 lopulla erään nimeltä mainitsemattoman puolueen nuorisojärjestön pikkujouluissa, jossa päädyin juttelemaan tapaamani Ressun lukion alumnin kanssa. Tapaan kuuluen aloimme vaihdella kokemuksia lukioajoistamme ja kinastella siitä, kumman opinahjo on parempi. Olin jo voittamassa tämän äärimmäisen tärkeän kamppailun Kulosaaren joukkueen voitoksi, kun vastustaja veti hihastaan yllätyksen: Ressun lukio on toimittanut Pärskeitä-lehteä jo monia vuosikymmeniä, kun Kulosaaren yhteiskoululla ei edes ole omaa julkaisua. Myönsin tappioni, mutta ajatus koulun omasta lehdestä jäi mieleen.
Joululoman jälkeen minä ja pikkujouluissa myöskin mukana ollut koulumme abi Jonas aloimme varovaisesti muuttaa idean toiminnaksi. Kerroimme ensin julkaisusta silloiselle apulaisrehtorille Riitta Kaistolle, joka rohkaisi meitä edistämään ideaa. Ei ollut mennyt viikkoakaan koulun alkamisesta joululoman jälkeen, kun huomasin seisovani Lauri Hallan kansliassa yrittäen vakuuttaa häntä siitä, kuinka loistava ajatus koulun oma lehti oli.
Ai miksi se sitten on niin loistava idea? Olen aina ollut sitä mieltä, että suomalaisessa koulutusjärjestelmässä pitäisi panostaa enemmän muuhunkin kuin kirjasta pänttäämiseen - vaikka lukioon tai korkeakouluun haettaessa lehden toimittamisesta ei saa extra credittejä, opettaa se silti monia myöhemmin elämässä tarvittavia taitoja. Ksykissä on erityislinjojen ansiosta ääretön määrä osaamista ja miljoona uutisoitavaa asiaa sekä kiinnostuksen kohdetta, joista kirjottamatta jättäminen olisi suorastaan rikollista.
KSYK Mediaa lähdettiin tekemään syyslukukauden alussa. Lehden toimittamisesta päätettiin tehdä koko koulun valinnainen, joka kokoontuu aina kerran viikossa torstai-iltapäivinä. Huolimatta siitä, että koko koulun valinnaiset kestävät yleensä vain kolme jaksoa, lehteä tehdään koko vuoden ympäri. Julkaisun tekoon ilmoittautui sekä lukiolaisia että peruskoululaisia, ja pikkuhiljaa lehti alkoi näyttämään enemmän varteenotettavalta journalistiselta teokselta kuin pikkujoulujen päähänpistolta. Ensimmäinen numero onkin sekoitus vähän kaikkea: asiatekstiä, tutkivaa journalismia, vitsikkäitä pätkiä ja grafiikkatiimin kuvitusta. Artikkeleita valmistuu lukuvuoden aikana vielä lisää, ja toivottavasti julkaisusta tulee pian osa koulumme perinnettä.
Pidemmittä puheitta: tervetuloa lukemaan Kulosaaren yhteiskoulun ihka-ensimmäistä omaa julkaisua!
Kirjoittaja: Matilda Hoviniemi
Kuva: Matilda Hoviniemi
Comments