Pääkirjoitus / Editorial: Lukioksi kutsuttu pitkä, rankka tie/The long, hard road called high school


This year’s abis are finally less than a month away from leaving the school, and coming to the culmination of this long, hard road we have been on for three or four years now, leading to the spring’s matriculations examinations, also known as the matrics. I wanted to write a piece on how high school has treated us abis so far, and perhaps also give some tips on how to make the most of high school.


One thing I need to touch on before moving forward though, is that high school has been a very different experience to different people. If you asked 10 abis about their experiences in high school, you would probably get 10 different answers. This is to say it’s impossible for me to sum up everyone’s experiences in this text, but I can still talk about general things and my own experiences.


Our journey began in the fall of 2018 - we took our first steps into the exciting realm of upper secondary education and experienced what high school might be all about. I for one must admit, that the picture I got on the first day turned out to not be very accurate. I assumed the road would actually feel longer, and certainly that it would end under more normal circumstances. We truly had no idea what was ahead of us back then.


The first year went quite differently for different people. I remember some of our current abis stressed about their GPA when it suddenly dropped in the first few periods, and I remember some rejoicing that theirs had stayed the same or even gone up a little. Making new friends was also something that we approached at different speeds. Some made their high school -long friendships in the first week or two, while some found their true friends as late as the second year, or even during the third.


The first year probably also felt the longest, since it was filled to the brim with new things to get used to. The second year went faster, even though the last period seemed to just go on and on due to a certain virus that’s still around today. The final year, though, has gone by in a flash, since we’ve been so focused on the matriculation exams and our future. By the time you’re reading this, some abis have already completed their first university applications and are actively preparing for the next chapter of their lives.


I’ve learned a lot in the past three years - hopefully we all have, it’s literally been the reason to show up every day - but when I was talking about this text with a friend of mine, they made an excellent point that stuck with me: We’ve also learned a lot during high school, not just in high school. Even though we’ve learned a lot from our teachers about the subjects they teach, we’ve also made great strides outside of the classroom as well. Most of us have gotten perhaps our first proper summer jobs during high school, some have even worked nights and weekends tirelessly gaining more and more experience for the life still ahead.


One thing I think everyone should learn during high school is their own limits. It’s good to know how far you can push yourself before the breaking point. While my own trials with this did cause me some issues like a slight burnout, the lesson I learned from it has been invaluable later on, and I’d definitely recommend it. Another good lesson to learn during the three years is the beginnings of networking, as it’s something that you’ll need for the rest of your life, and Ksyk happens to be a very good place to start learning it.


After reminiscing about the distance we’ve already travelled, I do find myself to be disappointed by the way this road is coming to an end. As discussed previously ad nauseam, no one could have predicted the way this journey would end. I think it’s even safe to say that I’m not alone in feeling disappointed right now. We have been denied the opportunity to enjoy the things that are normally associated with being an abi - the oldest in the school. We have spent the least amount of time, compared to previous graduating classes, for example, in our shared and loved places like the lounge and Kupru. At the time of writing this, it’s already been confirmed that we won’t be getting the normal age old tradition of penkkarit as they have been cancelled completely, and currently even the situation of the Abishow is looking bleak. In short, we have been denied the things most reminisce about fondly even decades after graduating. And there’s nothing anyone can do about it.


Even if the end has been disappointing, and the journey itself has been difficult, long, strenuous and tough as nails, I would still say it’s all been worth it. Every sleepless night due to Finnish essays, every annoying Saturday school day, all of it. However you feel about high school, it’s now coming to an end for us. Some are saddened by this, some are relieved, but the end is already in sight for us all. As a wise man once said, the best quality something can have is “done”, and our high school careers have almost reached it.


Good luck in the matriculations, abis, and even better luck in the years ahead. It’s been fun sharing this journey with you.


Heikki Helppi

Editor in chief



Tämän vuoden abiturienteilla on vihdoin ja viimein enää alle kuukausi koulua jäljellä, ja tämä pitkä ja rankka tie on tulossa päätökseensä. Lopussa häämöttää enää kevään ylioppilaskirjoitukset, sekä tietysti itse valmistujaiset. Halusin kirjoittaa tämän tekstin siitä, kuinka lukioaikamme on kohdellut abiturientteja, ja kenties jakaa muutaman neuvon myös nuoremmille.


Ennen kuin jatkan pidemmälle, on minun tosin huomautettava jotain. Lukio on ollut hyvin erilainen kokemus eri abeille. Jos kysyisit kymmeneltä abilta heidän kokemuksistaan saisit myös luultavasti kymmenen eri vastausta. Minun olisi siis mahdotonta koota kaikkien kokemuksia tähän tekstiin, mutta voin kuitenkin puhua hieman yleisistä asioista sekä omista kokemuksistani.


Matkamme alkoi syksyllä 2018, kun otimme ensimmäiset askeleemme uudelle alueelle eli lukion jännittävään maailmaan. Samalla pääsimme ensimmäistä kertaa kokemaan mitä lukio saattaa sisältää. Pitää kyllä myöntää, että ainakin omalla kohdalla ensimmäinen katsaus lukioelämään ja kolmen vuoden ajan eletty todellisuus eivät täysin kohdanneet. Oletin tien tuntuvan jopa pidemmältä, sekä tietysti päättyvän normaaleissa olosuhteissa. Kukaan ei olisi voinut olettaa lukion päättyvän tällä tavoin, etäopetuksen ja sen aiheuttaman epätoivon jahtaamana.


Ensimmäinen vuosi meni hyvin eri tavalla abeille. Muistan kun osa abeista stressasi muutaman ensimmäisen jakson jälkeen keskiarvoaan, kun taas osa iloitsi, kun se pysyi tasaisena tai jopa nousi peruskoulun päättöarvosanoista. Uusien ystävien saaminen oli myös asia, jossa abit liikkuivat eri tahtia. Osa sai koko lukion kestävän ystävyyssuhteen jo ensimmäisellä tai toisella viikolla, kun taas osa löysi omat ystävänsä vasta toisena tai jopa kolmantena vuonna.


Ensimmäinen vuosi tuntui pisimmältä, koska se oli täytetty viimeistä pisaraa myöten täyteen uusia asioita, joihin täytyi tottua. Toinen vuosi meni jo nopeammin, vaikka sen viimeinen jakso tuntui jatkuvan ikuisuuden etäopiskelun alkamisen vuoksi. Kuitenkin aikamme abiturientteina on mennyt hujauksessa, koska abit jo keskittyvät lähes kokonaan vain ylioppilaskirjoituksiin ja tulevaisuuteemme. Kun luet tätä, osa abeista on jo tehnyt ensimmäiset yliopistohakunsa, ja aktiivisesti valmistautuvat seuraavaan askeleeseen elämässään.


Olen oppinut paljon viimeisen kolmen vuoden aikana, kuten toivottavasti muutkin, sillä se on kirjaimellisesti ollut pääsyy ilmaantua paikalle päivittäin. Kun keskustelin tästä tekstistä erään ystäväni kanssa, hän totesi jotain joka jäi nakertamaan mieltäni; vaikka olemme oppineet paljon lukiossa, kenties tärkeimmät opit ovat kuitenkin tulleet lukion aikana luokkahuoneiden ulkopuolella. Lukion aikana suurin osa meistä on kenties esimerkiksi saanut ensimmäisen kunnon kesätyön, ja osa on jopa onnistunut työskentelemään iltoja ja viikonloppuja, uupumatta, keräten lisää kokemusta tuleviin haasteisiin.


Jos yksi asia lukiosta kannattaa oppia, neuvoisin oppimaan omat rajansa, varsinkin työmäärän kanssa. Mielestäni sillä on erittäin paljon arvoa, että tietää tarkalleen kuinka paljon jaksaa ottaa urakaksi kerrallaan ennen kuin omat rajat tulevat vastaan. Vaikka omat kokeiluni tämän aiheen parissa aiheuttivat pieniä takapakkeja, kuten hitusen loppuun palamista tai unettomia öitä, on se silti mielestäni sen arvoista ja suosittelen sitä vahvasti. Toinen hyvä taito, jonka voi jo Ksykistä oppia on verkostoituminen, sillä sekin on asia, jota tulet tarvitsemaan loppuelämäsi.


Tekstiä kirjoittaessani päädyin muistelemaan viimeisiä vuosia, jotka olen lukiossa viettänyt, ja koen tarpeelliseksi myöntää, että olen pettynyt siihen, miten tämä koitos tulee päätökseen keväällä. Kuten jo moneen otteeseen eri tahot ovat todenneet, kukaan ei olisi voinut odottaa tämänkaltaista tilannetta, ja voin hyvällä varmuudella todeta, etten ole ainoa pettynyt abi tällä hetkellä. Abeilta on evätty mahdollisuudet nauttia niistä asioista, jotka yleensä yhdistetään abina eli koulun vanhimpana oloon. Olemme esimerkiksi päässeet viettämään edellisiin vuosikursseihin verrattuna ehdottomasti vähiten aikaa jaetuissa ja rakastetuissa tiloissa, kuten Loungen turvassa tai Kuprussa. Kirjoitushetkellä on jo myös vahvistettu, että esimerkiksi penkkarit ovat peruttu kokonaan ja jopa Abishown tilanne vaikuttaa epätoivoiselta. Lyhyesti sanottuna, meiltä on evätty mahdollisuudet nauttia koulun vanhimpien roolista, sekä niistä asioista, joita monet muistelevat vielä vuosikymmenienkin jälkeen valkolakin saamisesta. Eikä kukaan voi asialle mitään.


Vaikka matkamme lopetus vaikuttaa tällä hetkellä vain suurelta pettymykseltä, ja tie itsessään on ollut pitkä, vaikea ja rankka, sanoisin silti että kaikki lukioon kuuluva on ollut kokemuksen arvoista. Unettomat yöt äidinkielen esseiden takia, ärsyttävät lauantaikoulupäivät, kaikki. Mitä mieltä oletkaan lukiosta, se on pian päättymässä meidän osalta. Jotkut iloitsevat sen loppua, jotkut kokevat haikeutta sen johdosta, mutta loppu jo häämöttää. Kuten eräs viisas mies kerran totesi, paras ominaisuus, joka jollain voi olla, on valmis. Lukiouramme onkin jo lähes valmis, enää loppurutistus jäljellä.


Onnea ylioppilaskirjoituksiin abit, ja vielä parempaa onnea tuleviin vuosiin ja seuraaviin haasteisiin. Tämän matkan jakaminen kanssanne on ollut ilo ja kunnia.


Heikki Helppi

Päätoimittaja