top of page

Muotia ja monstereita - halloweenasut 2020

Pyhäinpäivää edeltävän viikon perjantaina koulussa saattoi nähdä monia naamiasiasuihin pukeutuneita oppilaita ja opiskelijoita. Vaikka apulaisrehtori Richard Cousins jakoikin parhaiten pukeutuneille palkinnot, pukeutuminen on itsessään monen mielestä palkintoa tärkeämpää.

Inessa ja Jessica 9B:ltä tekivät pukuihin sopivat päähineet.


Halloweenia varten pukeutui sekä lukiolaisia, että yläkoululaisia. Erilaisia asuja oli yhtä monia kuin pukeutujiakin, mutta tänä vuonna suosittuihin asuihin lukeutuivat ainakin klassiset pirut, enkelit ja vampyyrit. Among Us -pelin hahmoja, sekä anime-hahmoja pystyi myös bongaamaan useamman.



Yksi näyttävimmistä asuista oli Minkalla 19D:ltä. Hän on pukeutunut joka vuosi Halloweenia varten. Minkan asu koostui puvun innoittaman anime-hahmon Honoka Kousakan mekosta, peruukista ja asuun kuuluvasta kukkakimpusta. Parasta pukeutumisessa on se, että se tuo vaihtelua koulun arkeen.


Minkan pukuun on laitettu paljon työtä ja ajatusta. Rahaa asuun on mennyt noin 150 euroa, mutta Minka kertoo käyttävänsä asua myös muuten.


Hienot Halloween-asut parantavat pukeutuneiden mielestä koulun ilmapiiriä. Asua kehumalla on helppo avata keskustelu melkein kuinka vieraan tyypin kanssa tahansa. Kehumisesta tulee hyvä mieli sekä kehujalle, että kehutulle. Inessa ja Jessica 9B:ltä ovat asiasta samaa mieltä:

“Aika monet on tullut kehumaan, ja mekin ollaan kehuttu muita.”


“Mulle lähetettiin Wilma-viesti ihan vaan, että ope pystyi kehumaan mun asua”, Minka kertoo. Kehuja oli liikunnanopettaja, Lisa von Hellens.


Jennyn kaniasu on lainattu kaverilta.


KSYK:issä pukukipailut ovat jo perinteeksi muodostunut asia. Pukukilpailuja järjestetään toisinaan Halloweenina, sekä opiskelijakunnan järjestämässä Spirit Week -tapahtumassa. Osallistuminen koulun tapahtumiin on kuitenkin ollut vähäistä.


“Tääl ei oo hirveen paljon osallistujia, en oo nähnyt. Jos kaikki osallistuis, niin sitten se ois tosi kiva”, pohtii kaniksi pukeutunut Jenny 18D:lta. Samanlaisia ajatuksia on ollut myös muilla.


19D:n kaveriporukassa oli monenlaisia asuja peruspiruista kaliseviin luurankoihin.


Se, että vain harva pukeutuu, asettaa myös muille korkeamman kynnyksen pukeutumiseen. Siksi 19D.ltä asuihin päätti pukeutua kokonainen kaveriporukka. Heidän mielestään yhdessä pukeutuminen tuntui turvallisemmalta kuin yksin pukeutuminen.


“Mä en ois muuten pukeutunut”, kertoo ruudulliseen hattuun pukeutunut Iisa, “mun piti ihan pyytää Jasmin metroasemalle mun kanssa”, kertoo Iisa samaisesta kaveriporukasta.


Pukeutuminen ei kuitenkaan merkitse kaikille samaa, pelottavaa joukosta erottumista. Esimerkiksi joka vuosi pukeutunut Minka toteaa asiaan tyynesti:

“Mä oon tottunut tähän.”


Ili 9A:lta pukeutui Among Us -pelin hahmoksi, ja Vilma 9B:ltä oli vampyyri.


Tilde 18C:lta herätti lukiolaisissa jaettua kauhua: hän oli Abitti-tikku, portaali Abitti-ohjelmistoon ja kohtalokkaisiin ylioppilaskokeisiin.


Tapahtumiin pukeutumisessa pääosassa on kuitenkin hauskuus. Sen tietää fysiikanopettaja Martti Sloan. Martti levitti Halloweenin ilosanomaa jakamalla opettajille naamiaisasuja ja pukeutumalla itse. Tänä vuonna Martti jakoi asuja tiedettävästi ainakin kolmelle eri opettajalle.


Martti tykitti luokastaan savukoneen savua nimeltä tuntemattomalla välineellä.


Martille halloween on tärkeä juhla.


“This is my own childhood”, Martti kuvailee Halloweenia.


“I tend to think so [that dressing up affects the school atmosphere positively] and then I tend to act accordingly”, hän kertoo.


Martilta asun sai muun muuassa Saku Snicker, tai toisin sanoen “Transilvanian ruhtinas Vlad Tepes, lempinimeltään Dracula”.

 

Kirjoittaja: Iiris Tattari

Kuvat: Iiris Tattari

bottom of page