Kulissien takana: Puurojuhla 2021


Puurojuhla on KSYK:in monivuotinen jouluperinne. Se on oppilaiden, opiskelijoiden, opettajien sekä muun koulun väen viimeinen mahdollisuus kokoontua yhteen ennen syyslukukauden päättymistä ja joululomille lähtemistä. Tapahtuman oleellisin osa ovat lukuisat upeat esitykset, joita laaditaan ja harjoitellaan ahkerasti ennen juhlapäivää. Esityksiin nähdään paljon vaivaa ja lopputuloksena saadaan aikaan upea juhla.


 


Tänä vuonna puurojuhla koostui pääosin upeista musiikkiesityksistä. Esitys tarjosi monipuolisen kirjon hyvin erihenkisiä joulukappaleita. Huhuu pääsi seuraamaan Oona Roton (19D) sekä Loviisa Pursiaisen, Emma Tihisen ja Saara Teräsvirran (20D) esitysten harjoituksia kulissien takaa ja kuulemaan heidän tunnelmiaan sekä visioitaan omista esityksistään.


Puurojuhla ei ole Oona Roton ensimmäinen live-esiintyminen KSYK:in juhlassa. Ollessaan yläasteella hän esiintyi muun muassa koulun kevätjuhlassa, jonka myötä kokemusta esiintymisestä on jo kertynyt. Hän on aina ollut kiinnostunut laulamisesta ja soittamisesta, mutta esiintyminen jännitti nuorempana paljon. Koulun esitykset olivat Oonalle hyvä tapa päästä haastamaan itseään ja lopulta esiintyminen on kehittynyt hänelle luontevaksi taidoksi. Surumielinen kappale Varpunen jouluaamuna valikoitui hänen edellisten esitystensä perusteella: “Aina kun oon esiintynyt, oon esittänyt jotain tosi surullista, niin miksi poiketa siitä nyt?” Oona totesi. Jouluterveisenään Oona kehottaa ksykkiläisiä nukkumaan joululomalla mahdollisimman paljon, kun siihen kerrankin on mahdollisuus.



Oona esitti juhlassa kappaleen Varpunen jouluaamuna.




Loviisa Pursiainen, Emma Tihinen ja Saara Teräsvirta 20D-luokalta valitsivat kappaleekseen Britney Spearsin My Only Wish (This Year). Toisin kuin Oona, kolmikko halusi esittää jotain energistä ja iloista. Kappale valittiin melko sattumanvaraisesti Loviisan selatessa pitkää joululaululistaansa. Kolmikko pitää yhdessä musisoimisesta myös vapaa-ajalla, mutta koronan takia puurojuhla on tämän kokoonpanon ihka ensimmäinen live-esitys yhdessä koulun tapahtumassa.



Emma ja Loviisa esityksen harjoituksissa.


Ennen esitystä sekä Emma että Loviisa kertoivat olevansa innoissaan esityksestä ja toivoivat myös yleisön nauttivan puurojuhlasta. “Toivon, että ihmiset ovat innoissaan esityksestä ja lähtisivät henkeen mukaan”, lisää Emma. Myös Loviisa ja Emma toivovat, että ksykkiläiset ottavat kaiken ilon irti joululomasta rentoutuen ja vapaana koulutöistä.






Itse esiintyjien lisäksi saimme kuulla musiikinopettaja Michael McDonaldin ajatuksia ja tunnelmia tämän vuoden puurojuhlasta. Michaelin mukaan juhlaan on valmistauduttu marraskuun lopusta lähtien ja tällä kertaa järjestelyihin on valitettavasti mahtunut useita mutkia matkaan. Muun muassa sairastelujen, ajanhallinnan sekä erilaisten peruuntumisten takia harjoitusten järjestäminen on ollut hankalaa. Onneksi kaikki saatiin lopulta rullaamaan ja juhla saatiin kuin saatiinkin pidettyä kaikessa loistossaan.



Musiikinopettaja Michael McDonald on pääosin vastuussa puurojuhlan esitysten vaatimista järjestelyistä.


Michaelin mielestä on hienoa päästä taas järjestämään live-esityksiä koululla, mutta järjestelyiden tuoma säätäminen ja stressi ovat tehneet prosessista selkeästi totuttua raskaamman. Parasta koko tapahtumassa on kuitenkin saada antaa oppilaille ja opiskelijoille mahdollisuus esiintyä liveyleisön edessä. Musiikinopettajan terveiset esiintyjille sekä muille ksykkiläisille ovat: “Eat, relax and play or sing at least one Christmas song.”


 

Teksti: Peppi Särkelä

Kuvat: Ronja Ruohoniemi