top of page

Koulukoirat

Reppujen nuuhkintaa, temmellystä tuolien jaloissa ja uteliaita katseita luokkien sivustoilta. Koulukoirat Nasu, Sirius ja Susu ovat vallanneet koulun käytävät iloisten hihkaisujen täyteisillä kohtaamisilla, mutta keitä todella ovat nämä suloiset otukset? Kuka on Nasun äiti? Entä Siriuksen suosikkipaikka rapsutuksille? Ja mistä kielestä on peräisin Susun lempinimi “Nu nu”?


Haastattelussa:


Tuula Laine ja Nasu


Mikä on Nasun rotu?


Schipperke eli laivakoira.


Minkä ikäinen Nasu on?


5 vuotta, eli koulukoirien ehdoton seniori.


Nasu valppaana vakiopaikallaan, toimistohuoneen tuoleilla.


Mitkä ovat Nasun lempiaktiviteetit?


Kallioilla sekä metsässä juoksentelu. Myös eritoten pupujen perässä juokseminen, joskaan ei kovin pitkää matkaa. Lisäksi Nasu harrastaa silloin tällöin agilitya Tuulan kaverin tyttären kanssa.


Mitä rutiineja Nasun päivään kuuluu?


Aamuisin Nasulle puetaan ylle työhuivi, josta Nasu erottaa töihin lähdön koittaneen. Koululle tultaessa täytyy ensin käydä ulkona ja suorittaa laadunvalvontaa keittiön luona tehtävän remontin suhteen. Sisällä kiirehditään keittiöön ja noudetaan Raijalta kinkkuviipale, jonka jälkeen haetaan openhuoneen posti ja tervehditään sieltä löytyviä ihmisiä. Ylioppilaskokeiden aikana Nasu kävi aamuisin tsemppaamassa myös kokelaita, mutta nykyisin Nasu ja Tuula suuntaavat openhuoneesta suoraan kansliaan, jossa odottaa Tuulan lähin työtoveri Merja. Myös Richardia käydään moikkaamassa, eli toisin sanoen koskettamassa nenällä. Aamupäivisin tehdään pieni luokkakierros, ja lopun päivää Nasu viihtyy toimistohuoneessa omalla paikallaan.


Työhuivinaan Nasu rokkaa trendikästä bandanaa.


Miten päädyitte nimeen Nasu?


Nasun äiti Tytti on Heidi Temmeksen koira, ja Nasun nimi oli valmiiksi annettu. Tuula epäilee, että Heidin lapset saattaisivat olla nimen takana.


Mikä on koulukoirien päätehtävä?


Rentouttaa. Eläimet elävät hetkessä ja ovat pyyteettömiä sekä helposti lähestyttäviä, mikä auttaa opiskelijoita rauhoittumaan. Pelkästään jo jonkin muunlaisen elävän olennon läsnäolo voi luoda hyvää vastapainoa kouluarkeen.


Entä koulukoiran tärkein piirre?


Uteliaisuus. Koulu on täynnä kaikkea uutta, kuten erilaisia paikkoja, ihmisiä, ääniä sekä hajuja. Uteliaisuus ohjaa Nasua tutkimaan ympäristöään.



Utelias Nasu.


Mikä on Nasun suosikki rapsutuspaikka?


Kylki sekä takajalka.


Miten Nasun ulkoilu tapahtuu koulupäivän aikana?


Ulkoilu tapahtuu usein lounastauon aikana, jolloin Nasu saa hetken olla vapaana. Joskus opettajat käyvät hyppytunneilla lenkillä Mustikkamaalla ja ottavat Nasun seurakseen.


Miksi koulukoirat tuotiin koululle juuri nyt?


Nasun tultua Tuulalle he olivat käyneet koululla silloin tällöin, jolloin rehtori oli ehdottanut Nasun ottamista töihin koulukoiraksi. Tuula kuitenkin arveli, ettei Nasu soveltuisi koulukoiraksi vahtivaistonsa vuoksi. Muutamaa vuotta sitten myös tietyt oppilaat olivat tuoneet omia koiriaan kouluun aina sovittuina päivinä, ja kokeilusta oltiin saatu positiivista palautetta. Tänä syksynä koulukoirien ottamisesta oli kuitenkin kevään tapahtumien johdosta vielä entistä enemmän puhetta.


Missä ovat Nasun lempinukkumapaikat?


Toimistohuoneen oma tuoli ja sen päällä oleva pyyhe.

Päiväunilla.


Miten Nasu tulee toimeen koulussa?


Koulussa työskentelystä on ollut iloa paitsi opiskelijoille ja henkilökunnalle, myös Nasulle itselleen. Nasu tulee oikein mainiosti toimeen Siriuksen ja Susun kanssa, joskin joutuu joukon aikuisena joskus näyttämään hieman mallia toisille.


Miten opiskelijat ovat ottaneet Nasun vastaan?


Todella positiivisesti. Nasu rauhoittaa monia kansliaan tulijoita. Koulukoirien kanssa liikuttaessa on otettava huomioon erilaiset katsomukset ja allergiat sekä koiria pelkäävät opiskelijat. Kuitenkin monet jotka ovat maininneet pelkäävänsä koiria ovatkin lopulta uskaltautuneet Nasun luo, esimerkiksi antamaan tälle herkkuja.


Miten Nasu on sopeutunut kouluun?


Nasusta on tullut koulukoiruuden ansiosta rohkeampi ja luottavaisempi.


Onko koulussa tullut ongelmatilanteita?


Nasun ensimmäisenä työaamuna eräs perhe oli saapunut kansliaan varoittamatta, jolloin Nasu oli tottumattomana haukkunut ja nuuhkinut tulijoita. Vieraat olivat menneet hämilleen ja Tuula kertoo ajattelleensa, ettei koko koulukoiruudesta tulisikaan mitään. Nykyään Nasu on kuitenkin jo täysin kotoutunut koululle. Vähän liiankin hyvin, Tuula naurahtaa.

“Miten niin kotiutunut?”


Haastattelussa:

Sirpa Hildén ja Sirius


Mikä on Siriuksen rotu?


Shetlanninlammaskoira.


Minkä ikäinen Sirius on?


7 kuukautta.


Mitkä ovat Siriuksen lempiaktiviteetit?


Juokseminen ja leikkiminen.


Mitä rutiineja Siriuksen päivään kuuluu?


Yleensä noin aamuseitsemältä tehdään tunnin kestoinen aamulenkki, jonka jälkeen syödään aamiainen. Päiväksi Sirius tulee koululle tai jää yksin kotiin. Sirpan tultua takaisin Sirius syö, ja sitten taas ulkoillaan. Hyvällä tuurilla Siriusta odottaa koirapuistossa tyttökaveri Tyyne.


Miten päädyitte nimeen Sirius?


Sirpan oma luokkahuone on Hogwarts -luokka, ja hän kertoo aina myös pitäneensä Harry Potterista. Sirpan ottosisko olikin jo kauan ennen Siriuksen tuloa ehdottanut Sirpaa nimeämään koiransa Sirius Blackin mukaan.

Sirius omassa Hogwarts- luokassa.


Mikä on koulukoirien päätehtävä?


Viettää aikaa koulussa ja rentouttaa opiskelijoita, esimerkiksi olemalla rapsutettavana.


Entä koulukoiran tärkein piirre?


Rauhallisuus. Myös kyky omaksua uusia tilanteita on koulukoiralle tärkeä.


Mikä on Siriuksen suosikki rapsutuspaikka?


Vatsa.


Miten Siriuksen ulkoilu tapahtuu koulupäivän aikana?


Juuri ennen haastattelua Sirpa oli käyttänyt Siriusta ulkona itse, mutta joskus myös opiskelijat vievät Siriusta pihalle.


Miksi koulukoirat tuotiin koululle juuri nyt?


Sirpa kertoo haaveilleensa koirasta pitkään ja saaneensa vihdoin mahdollisuuden koiran hankkimiseen. Myös rehtori oli ehdottanut koulukoirien ottamista jo vuosia sitten, ja oli siten heti myöntyväinen Siriuksen ja Susun saapumiseen syksyllä. Lisäksi pentuaika oli ainoa mahdollinen ajankohta koirien tuomiseen koululle, sillä ne pitää totuttaa koulukoiriksi pienestä pitäen.



Missä ovat Siriuksen lempinukkumapaikat?


Pöydän alla, opiskelijoiden jalkojen lomissa.


Nukkumisen lisäksi pöydän aluset soveltuvat myös haastiskuvien otolta pakenemiseen.


Miten Sirius tulee toimeen koulussa?


Sirius tulee hyvin toimeen. Se lähestyy siitä kiinnostuneita ihmisiä, mutta osaa jättää muut huomiotta.


Miten opiskelijat ovat ottaneet Siriuksen vastaan?


Tietyt opiskelijat tykkäävät Siriuksesta kovin ja ovat aina tervehtimässä tätä rapsutusten kera. Sirpa arvelee, että suurin osa opiskelijoista suhtautuu Siriukseen positiivisesti.


Luokkaan tulijat kiirehtivät ilahtuen rapsuttamaan Siriusta.


Miten Sirius on sopeutunut kouluun?


Sirius vaikuttaa sopeutuneen hyvin. Sirius saapuu koululle innoissaan ja on koulupäivien jälkeen rento. Sirius myös malttaa käydä koulussa nukkkumaan ja nukkuu kyljellään, mikä on merkki levollisuudesta.


Onko koulussa tullut ongelmatilainteita?


Ei ole, kaikki on sujunut oikein hyvin.


Onko Sirius tuhonnut koulun omaisuutta?


Ei ole, mutta Sirpan omaa omaisuutta kylläkin.


Hymykoira.


Haastattelussa:

Hanna Huhtakallio ja Susu


Mikä on Susun rotu?


Coton de tuléar eli madagaskarilainen kääpiökoira.


Minkä ikäinen Susu on?


8 kuukautta.


Mitä ovat Susun lempiaktiviteetit?


Yksi Susun lempiaktiviteeteista on nose work, eli koirille kehitelty nenätyöskentelyharjoitus. Siinä Susulle piilotellaan lihapullan palasia eri puolille ympäristöä, joita se sitten etsii hajuaistinsa avulla. Olisi kiva jos Susu oppisi syksyisin löytämään sieniä metsästä tai kadonneet avaimet pihalta. Susu harrastaa tällä hetkellä lisäksi rallitokoa, eli tavallista vauhdikkaampaa tottelevaisuuskoulutusta. Leikkiminen menee kuitenkin ylitse muiden aktiviteettien. Parasta leikkiseuraa ovat lapset sekä toiset koirat, etenkin naapurin havannankoira.


Leikkituokio.


Mitä rutiineja Susun päivään kuuluu?


Päivän aikana Susu käy yhteensä kolme kertaa lenkillä. Lisäksi Susulla on leikkituokioita Hannan lasten kanssa, jolloin Susu esimerkiksi leikkii lasten kanssa piilosta. Iltaisin Susu nukahtaa sängylle, Hannan jalkojen päälle.


Miten päädyitte nimeen Susu?


Nimi oli kasvattajan antama, ja Susu reagoi siihen heti. Lisäksi Hanna kertoo, että jokaisella perheenjäsenellä oli omat ideansa Susun nimeksi, jolloin Sususta muodostui kompromissinimi. Susua kutsutaan myös lempinimellä “Nu nu”, tai pelkkä “Nuu”. Lempinimi tulee ranskan kielen nallekarhua tarkoittavasta sanasta nounours.


Susu aka Nu nu tai Nuu.


Mikä on koulukoirien päätehtävä?


Laskea opiskelijoiden stressitasoa, ja parantaa sitä kautta keskittymistä.


Entä koulukoiran tärkein piirre?


Ihmisläheisyys. Hanna selventää, että koulukoirat voivat myös suorittaa erilaisia koulutuksia ja ansaita siten koulukoirille tarkoitetun diplomin. Diplomin saamiseksi koulukoirat tekevät yleensä vuoden ikäisenä testin, jonka läpäisemiseksi niiden tulee osata olla haukkumatta ja reagoimatta muihin koiriin, sekä olla perustottelevaisia. Myös aggressiivisuus ja arkuus ovat testissä huomioitavia piirteitä. Vasta testin jälkeen alkaa koulukoirien varsinainen koulutus.


Mikä on Susun suosikki rapsutuspaikka?


Kylki.


Miten Susun ulkoilu tapahtuu koulupäivän aikana?


Susu on toistaiseksi ollut Hannan mukana vain muutaman tunnin päivinä, jolloin ulkoilu tapahtuu luonnollisesti koululta siirryttäessä. Myös koirien yhteiset välitunnit ovat yleisiä. Esimerkiksi juuri haastattelua edeltävänä päivänä Susu oli vaatinut päästä kansliaan hakeakseen Nasua ulos leikkimään.


Susun tutkimusretki Domuksen viereisessä puistossa.


Miksi koulukoirat tuotiin koululle juuri nyt?


20 vuotta sitten kun Hannalla oli viimeksi ollut koiranpentu, kukaan ei ehdottanut koulukoirien tuomista koululle, sillä pelättiin liikaa allergioita. Science Expon koirakokeilut ovat kuitenkin osoittaneet, että koirat laskisivat opiskelijoiden stressitasoa. Tultuaan Susu tuotiin heti ensimmäisenä syksynään kouluun, jotta se tottuisi koululla oleiluun pennusta saakka.


Missä ovat Susun lempinukkumapaikat?


Hannan lähellä. Koulussa Susulla on mukana myös oma alusta rahoittumista varten.


Miten Susu tulee toimeen koulussa?


Susu tulee erinomaisesti toimeen toisten koirien kanssa. Toisinaan Susu vielä pelkää sankkoja ihmisporukoita, etenkin silloin jos häntä lähestytään ylhäältä päin. Myös Susun pieni koko voisi aiheuttaa vaaratilanteita koulun käytävillä, joten jos käytävillä on ruuhkaa, Hanna kantaa Susua sylissään. Rauhallisissa luokkatilanteissa Susu tulee kuitenkin todella hyvin toimeen kaikkien kanssa.


Miten opiskelijat ovat ottaneet Susun vastaan?


Todella hyvin ja positiivisesti. Hanna kertoo, että monet kyselevät Susun perään, jos hän ei joku kerta ole saapunutkaan tunnille. Toisinaan Susu saattaa kuitenkin ennemmin häiritä kuin tukea opiskelijoiden keskittymistä kun opiskelijat seuraavat Susun touhuja. Ennen kaikkea Susu luo kuitenkin rennompaa ilmapiiriä tunneille. Hanna arvelee, että koiran omistajuus voi tehdä myös opettajasta lähestyttävämmän, kun oppilaat kuulevat tämän lässyttävän koiralleen.


Susu tekee opiskeluilmapiiristä rennomman.


Miten Susu on sopeutunut kouluun?


Susu on sopeutunut melkein paremmin kuin osasin olettaa, Hanna tuumii. Susu on vielä vähän varauksellinen, mutta on jo rohkaistunut koulukoirana olemisen seurauksena. Viikottain Susu vierailee myös Hannan lasten kouluilla, jotta tottuisi aivan pienen lasten kanssa olemiseen. Susu vierailee tunneilla kuitenkin vain yhtenä päivänä viikossa, sillä koulussa olemisella on koiralle myös stressaavia vaikutuksia.


Onko koulussa tullut ongelmatilanteita?


Pari kertaa uusien ihmisten tullessa luokkaan Susu on haukkunut, sillä hän kokee luokan omaksi reviirikseen. Hanna toivoo, että Susun haukkuminen laantuu pikkuhiljaa koulussa oleskelun myötä.


Tarkkailupaikalla Hannan sylissä.


Onko Susu tuhonnut koulun omaisuutta?


Kerran auditoriossa Susu löysi kuulakärkikynän pään, jonka se tuhosi. Puruluut ovat kuitenkin estäneet suuremmat tuhotyöt.

Susu tyytyväisenä omalla matkapaikallaan, Hannan pyöränkorin uumenissa.


 

Kirjoittaja: Hilla Lindroth

Kuvat: Yasmin Goran


bottom of page