Opettavainen, kokemuksia ja kommelluksia täynnä oleva vaihtomatka tuntemattomille maille kiehtoo monia lukiolaisia. Joka vuosi kourallinen rohkeita ja elämänjanoisia opiskelijoita pakkaa tavaransa ja lähtee vajaaksi vuodeksi ulkomaille kokemaan, millaista elämä on aivan toisessa kulttuurissa. Vaihtovuosiensa käänteistä ovat kertomassa viisi Ksykin vaihtaria.
Jumissa sveitsiläisessä junassa
Sampsa Siltala poseeraamassa vuorilla Sveitsissä.
Sampsa Siltalalle vaihtovuosi Sveitsissä toi mukanaan elinikäisiä ystäviä ja monia seikkailuja. Inspiroituiduttuaan riparilla isosen vaihtarikokemuksesta Sampsa alkoi pohdiskelemaan vaihtovuoden mahdollisuutta. Koska hän on pitkän ranskan lukija, kiikarissa olivat ranskankieliset maat. Sveitsistä tuli Sampsan kohdemaa, koska se vaikutti monipuoliselta ja erilaiselta maaltaja Sveitsin vaihto-ohjelmassa oli tarjolla laskettelukurssi – johon Sampsa ei kuitenkaan loppujen lopuksi päässyt koronatilanteen vuoksi.
Matkaa tuli pohdiskeltua lähemmäs kaksi vuotta. “Ei ollut mikään yhen yön päätös”, Sampsa summaa ja toteaa, että asiat vaihdosta selkeni sitä mukaa, kun ajankohta lähestyi. Tietoa vaihtovuodesta hän sai eniten juttelemalla muille vaihtareille, jotka olivat olleet vastikään vaihdossa. Sampsa puhui esimerkiksi Ksykin vaihtareiden kanssa ja piti yhteyttä myös vaihtojärjestön kautta muihin vaihtareihin.
Sampsa kuvailee Sveitsin olevan kuin kätketty helmi suosittujen vaihtomaiden joukossa. Suomea kahdeksan kertaa pienemmässä Sveitsissä on helppo matkustaa junalla tapaamaan vaihtareita ympäri maata. “Kaikki on lähellä ja siellä on monimuotoinen maasto”, Sampsa kertoo luetellessaan Sveitsin hyviä puolia. Luonto lukeutuu myös hyviin puoliin, sillä isäntäperheen kanssa tehty vaellusretki oli Sampsalle vaikuttava kokemus.
Sampsa Siltala ihastui Sveitsin hienoihin vuoristoihin ja uskomattomiin maisemiin.
Pandemia vaikutti Sampsan vaihtovuoteen vain vähän. Hänen ei tarvinnut istua kotona etäkoulussa, kuten Suomessa siihen aikaan ja Sveitsin sisällä pystyi matkustamaan kätevästi junalla. Rajoituksia kuitenkin oli ja aikaisempiin vuosiin verrattuna monia tapahtumia peruttiin. Vaihtokokemus oli kuitenkin Sampsalle mieluinen “vaikka ei nyt ihan kaikkea pystynyt kokemaan koronan takia.”
Sampsan isäntäperhe otti tämän vastaan kuin oman perheenjäsenen. Perheeseen kuului samanikäisiä sisaruksia, mikä oli Suomesta matkustaneelle vaihtarille iloinen uutinen. Sampsa koki olevansa osa perhettä, vaikka tämän isäntäperheen ei pitänyt edes aluksi olla Sampsan vakituinen isäntäperhe. Sveitsinsaksankielinen perhe päätti kuitenkin ottaa hänet koko vuodeksi asumaan kotiinsa.
Ranskan kielen taitaminen oli kirjoittamisen ja lukemisen kannalta helppoa Sampsalle, mutta puheen tuotto oli vaikeaa. Vaihdosta hän lähti hakemaan kielitaidon karttumista ja oppikin vaihdossa kuuntelemaan ja puhumaan ranskaa paremmin sitä mukaan, kun sanavarasto laajeni. Sveitsiläisten kavereiden käyttämä slangi tuotti kuitenkin aika ajoin hankaluuksia. “Alussa oli vähän vaikeaa päästä siihen keskusteluun mukaan”, Sampsa toteaa. Vuoden edetessä Sampsa pääsi jyvälle slangisanoista eikä keskustelun nopeuskaan tuntunut hänestä vaikealta.
Monille vaihtareille iskee ikävä Suomeen. Sampsa ei kuitenkaan turhia ikävöinyt, paitsi hieman jouluna. “Ei vaan ehtinyt tulla koti-ikävä”, Sampsa toteaa haastattelussa. Hänelle tuli koko ajan uutta vastaan, minkä vuoksi aikaa ikävöimiselle ei jäänyt. Yksinäisyyskään ei häntä kalvannut, koska Sampsa oli jo aiemmin pistänyt merkille, että vaihtovuoden alussa voi olla ikäviäkin hetkiä. Varautuminen yksinäisyyden ja koti-ikävän kokemiseen helpotti hänen alkutaipalettaan Sveitsissä.
Isoin yllätys Sampsalle oli samankaltaisuus sveitsiläisten ja suomalaisten välillä. Sosiaaliset normit tuntuivat olevan samoja niin Sveitsissä kuin Suomessakin ja hän myös mainitsee, että “[sveitsiläiset] ovat yhtä ujoja kuin suomalaisetkin.” Vaikka ihmiset ovat varautuneempia aluksi, sveitsiläisistä saa elinikäisiä kavereita. Sampsa sai myös kavereita ympäri maailmaa, koska tutustui Sveitsin muihin vaihtareihin.
Koulunkäynti oli helppoa Sveitsissä, vaikka koulupäivät olivatkin pidempiä. Opettajat ottivat Sampsan hyvin vastaan ja erityisesti suomalainen englanninopettaja auttoi Sampsaa sopeutumaan kouluun.
Kerran juna-asemalla ollessaan, Sampsa päätti käydä vessassa lähtöä odottavassa junassa niin kuin useat sveitsiläiset kikkailivat, sillä aseman vessa olisi ollut kalliimpi vaihtoehto. Sopivia junia ei kuitenkaan ollut ja Sampsa päätyi menemään suljettuun junaan, jossa oli kuitenkin valot päällä. Hymy hyytyi, kun pois lähtiessä junan ovi ei avautunutkaan. Junasta sammuivat valot ja se nytkähti liikkeelle. Sampsa kuitenkin pelastui junasta painamalla SOS-nappia. Junan kuljettaja tuli taluttamaan hänet varikolta toiselle puolelle, josta Sampsa pääsi takaisin juna-asemalle. “Ei kannata mennä junaan, joka on suljettu”, Sampsa naurahtaa kertoessaan tarinaa.
Sampsa haluaa sanoa uusille vaihtareille ja muille lukiolaisille, että kannattaa mennä vaihtoon, koska maailmankatsomus avartuu, mutta toisaalta maailma ympärillä pienenee. “Siel voi olla ylä- ja alamäkiä, mutta loppupeleissä kokemuksesta saa paljon enemmän irti kuin olisi kuvitellut.”
Sampsan luokka luokkaretkellä.
Uruguayn ainutlaatuinen kulttuuri yllätti
Kulttuurišokkia lähti etsimään Iiris Kuparinen, joka matkasi vuodeksi Etelä-Amerikan Uruguayhin. Iiris halusi kokea aivan toisen kulttuurin sen lisäksi, että hän tahtoi parantaa kielitaitoaan. “Halusin kokee ison kulttuurišokin ja oppia ja haastaa itseäni”, Iiris kertoo kunnianhimoisesti. Iiriksen äiti oli ollut vaihdossa itsekin, minkä vuoksi Iiriksen vanhemmat suhtautuivat vaihtoon Latinalaisessa Amerikassa positiivisesti.
Uruguay valikoitui Iiriksen vaihtomaaksi, koska Iiris halusi Euroopan ulkopuolelle ja Latinalaisesta Amerikasta hyväksi vaihtoehdoksi osoittautui Uruguay. “Turvallisuus on tärkeä, kun tulee Suomesta”, Iiris pohtii kertoessaan Uruguaysta. Hän kokee myös, että maan kulttuuri on vastaanottavainen ja ihmiset ovat avoimia ja lämpimiä. Iiris ei kokenut paineita kielestäkään, koska ihmiset olivat ymmärtäväisiä. “Tollaseen kulttuuriin oli kiva soljahtaa”, Iiris toteaa.
Iiris joutui vaihtamaan ensimmäisestä isäntäperheestä pois. Vaikka Montevideossa asuva perhe oli lämminhenkinen, perheessä oli ristiriitoja ja joustavuus puuttui. Ensimmäisen isäntäperheen arvot ja tavat eivät olleet yhteensopivia Iiriksen arvojen ja tapojen kanssa, minkä vuoksi hän oli iloinen matkatessaan toiseen perheeseen. Maisema vaihtui kiireisestä kaupungistä pieneen maaseutukylään. Toisessa perheessä korostui kollektivistisuus ja spontaanius ja sukulaisia vilisi kotona. Iiris kertoo, että kulttuuri sai hänet välillä äimistymään: “Onks tää oikeeta elämää, miten näin voi olla!”
Koronatilanne näkyi Iiriksen vaihtovuoden aikana monessa eri muodossa. Vaihdon ajankohta viivästyi ja perheet olivat hyvin varovaisia koronan suhteen. Uruguayssa etäkoulu vaikeutti ihmisiin tutustumista, mutta puolestaan isäntäperheeseen muodostui syvempi suhde. Iiris kokee, että korona-aikana isäntäperheestä tulee tärkeä osa vaihtovuotta.
Iiris Kuparinen (vas.) ja tämän isäntäperhe uudenvuodenjuhlassa.
Uruguayn etäkoulu ei ollut motivoitunutta ja se koostui lähinnä Classroom-tehtävistä. Aikana, kun koulua käytiin kotoa käsin, Iiris pystyi ottamaan rennosti päivän aikana. Myös lähikoulu oli rentoa Iiriksen mukaan. Hän sai elämänohjeita opettajilta ja luokkahuoneessa keskityttiin sosiaalisuuteen enemmän kuin Iiris oli tottunut. Koulujärjestelmässä Iiris huomasi suuren eron yksityisten ja julkisten koulujen välillä. Iiris kuvailee opetusta vanhanaikaiseksi ja opettajajohtoiseksi. Koulusta saatetaan myös jättäytyä ja ryhtyä tekemään töitä nuoressa iässä, Iiris lisää.
Päivisin Iiris otti aurinkoa, rentoutui ja joi matea eli uruguaylaista juomaa ja vietti aikaa isäntäperheen kanssa. Maassa myös torkuttiin paljon päiväunia. Tästä kertoessaan Iiris toivoo, että päiväunia nukuttaisiin enemmän Suomessakin. Kieli sujui Iirikseltä koko ajan paremmin, koska hän otti asenteen, että vain puhuu virheistä huolimatta. “Mulle siellä naurettiin, kun keksin omia sanoja ja välillä puhuin puuta heiniä”, Iiris naurahtaa.
Sen lisäksi, että kollektivistinen ja sosiaalisuutta ylistävä kulttuuri nosti eroja Suomen ja Uruguayn välille, Iirikselle haasteeksi tuli itsenäisyyden puute. Suomessa hän oli tottunut saamaan vapauksia ja toimimaan itsenäisesti usealla kannalla, mutta Uruguayssa asiat olivat toisin. Kulttuurista kuitenkin nousi esiin monia hyviä puolia. Iiris toteaakin: “-- jossain määrin osa Uruguayta tarttui mun identeettiin.”
Iiris kertoo perinteisestä uruguaylaisesta juhlasta, joka on hänen mukaan suomalaisille hyvin eksoottinen juhla. Juhlassa leikataan vasikoilta kivekset ja sarvet irti. “Toimenpide näyttää tosi raa’alta”, Iiris kertoo. “Kivekset leikataan, heitetään vesisankoon, heitetään nurmikolle, paistetaan ja safkataan”, hän jatkaa. Juhlaan kutsutaan sukulaisia ja tuttuja. “Vasikan kastroimisbileet”, Iiris summaa naurahtaen.
Koti-ikävä oli Iiriksellä korkeimmillaan alussa, kun asiat olivat muutenkin haastavia. “Tuli sellanen [tunne, että] jos mä oisin kotona, olis niin paljon kivempaa ja helpompaa”, Iiris kertoo. Koti-ikävää kuitenkin helpotti alun jälkeen ja siihen vaikutti Iiriksellä se, ettei kotiin viestitelty liikaa. Yksinäinenkin olo kalvasi silloin tällöin Iiristä, kun maaseudulla joutui viettämään pitkiä aikoja vain perheen kesken. Varsinkin koronatilanteen vuoksi kavereita ei voinut nähdä usein.
Iirikselle vaihtomatka oli “ihan joka ikisen sentin arvoinen”, vaikka vaihtomatkat etenkin Euroopan ulkopuolelle ovat kalliita. Iiris kuitenkin kertoo miettineensä, mihin kaikkeen muuhun maksetut rahat menivät kuin lentolippuhin ja pakollisiin kustannuksiin, koska vaihtomatkan hinta on maittava. Hän tiedostaa, että matka on etuoikeus eikä esimerkiksi kaikilla lukiolaisilla ole samanlaiseen kokemukseen varaa.
Vaikka Iiris koki solahtavansa loistavasti takaisin Suomen elämään, hänen suhtautuminen maailmaan on muuttunut paljonkin verrattuna Iirikseen, joka lähti Suomesta vaihtoon. “Mul on ihan erilainen olo elämästä ja maailmasta kuin vuosi sitten”, Iiris summaa. Vuoden nuorempien kanssa opiskelu ei ole ollut Iirikselle vaivalloista. Hieman häntä kuitenkin harmittaa nähdä omia kavereita ylemmällä vuosiluokalla tekemässä abijuttuja. Iiris kuitenkin täsmentää: “Ton takia ei kannata sekuntiakaan jättää menemättä vaihtoon.”
Iiriskin kannustaa vaihtoon menemistä. Heille, jotka miettivät vaihtoon menemistä, hän haluaa kertoa, että koronankin aikana vaihtovuosi oli hieno ja kehittävä kokemus, joten koronatilanteen nyt laannuttuessa vaihtovuosi voi olla mitä mahtavin. Vastoinkäymisiä sattuu, mutta “hienoimmat asiat jäävät upeina muistoina, joten siitä vaan reissuun”, Iiris toteaa hymyillen.
Iiriksen läksiäsjuhlat Uruguayssa.
Etanoita ja erokriisi Ranskan maaseudulla
Elli Ehanti oli suunnitellut pitkään menevänsä ranskankieliseen maahan vaihtoon ja Ranska oli lähes koko ajan ykkösvaihtoehtona. Elli sai idean vaihtovuodesta omalta äidiltään, joka oli lukioaikana ollut vaihdossa. Koska Elli lukee pitkää ranskaa ja tahtoi kehittää kielitaitoaan, matka Ranskaan vaikutti loistavalta vaihtoehdolta. “Olin aina ajatellut mennä vaihtoon ja yhtäkkiä tulikin aika lähteä”, Elli kertoo.
Ranskassa Elli joutui olemaan paljon etäkoulussa, koska vaihtovuoden aikana Ranskassa oli sulkutiloja. Myös harrastusmahdollisuudet olivat kortilla. Elli pääsi kuitenkin matkustamaan Pariisiin muutaman kerran, vaikkei hän päässyt koko Ranskaa näkemään. Ranskassa Elli pääsi nauttimaan hyvästä ruoasta ja juomasta, minkä lisäksi arki koostui kavereiden ja perheen kanssa oleskelusta. Koulu oli myös suuri osa arkea Ranskassa, sillä koulupäivät saattoivat kestää iltakuuteen asti.
Elli Ehanti Eiffel-tornilla Pariisissa.
Ellin isäntäperheeseen kuului vanhemmat ja pikkusisko. Perheessä oli kuitenkin sisäisiä ongelmia, sillä vanhemmilla oli koko Ellin matkan ajan erokriisi. Elli asui Ranskassa maaseudulla, jossa kavereiden saaminen oli hieman vaikeaa. Alueella ei ollut myöskään muita vaihtareita, joiden kanssa Elli olisi voinut tutustua.
“Vaik mä olin opiskellut ranskaa, mä en ymmärtänyt yhtään mitään”, Elli toteaa, kun kertoo kuinka koulunkäynti sujui vaihdossa. Pakolliset kurssit eivät olleet kuitenkaan liian vaikeita ja varsinkin englannin tunneilla Elli saattoi loistaa, koska hänen kielitasonsa oli kehittyneempi kuin ranskalaisten luokkalaisten. Ranskan kielikin alkoi sujumaan alun vaikeuksien jälkeen. Elli myös kertoo, että ihmiset olivat ymmärtäväisiä, jos hän ei osannut kieltä. “Joulun jälkeen osasi jo hyvin pitää keskustelua yllä”, Elli kertoo ja toteaa, että on häkeltävää, kuinka nopeasti toisaalta oppi uusia sanoja ja kieltä.
Elli ei kokenut vaikeuksia sopeutua ranskalaiseen kulttuuriin, vaan sen sijaan kielen kanssa tuli suurempi paniikki. “Mä en ollut edes huomannut sitä kulttuurishokkia, kun olin niin paniikissa siitä kielestä”, hän kertoo. Elli myös lisää, että hän oppi paljon itsestään ja elämästä, kun oli sellaisessa tilanteessa, jossa ei pysy ollenkaan kärryillä menoista ympärillä. “Kun se [kielipaniikki] oli ohi, kaikki meni tosi hyvin.”
Eräs ruoanlaittokerta on jäänyt hyvin Ellille mieleen. Hän nimittäin isäntäperheensä kanssa teki etanoita. “Me kerättiin etanoita, sitten ne menivät kissanhäkkiin odottelemaan ja sitten me valmistettiin ne”, Elli kertoo eksoottisesta kokemuksestaan.
Vaikka ranskalaisten ja suomalaisten välillä ei ole mullistavia eroja, Elli oli onnellinen päästessään takaisin Suomeen suomalaisten sekaan. “Vuoden lopussa olin vaan, että mä en enää jaksa ranskalaisia ihmisiä”, Elli nauraa tuskastuneesti. Hän kertoo, että ranskalaiset kettuilivat hänelle ja vaikka kettuiluun tottui, Elli oli kyllästynyt siihen.
Elli oli innoissaan palaamassa Suomeen, vaikka lähtö vaihtomaasta olikin haikeaa. Sopeutuminen taas uuden äärelle uuden luokan ja tilanteen kanssa tuo omat haasteensa. “Kun sen teki jo kerran toisessa maassa, kyl sen pystyy tekee täälläkin”, Elli kuitenkin toteaa luottavaisesti. Hän myös naurahtaa: “Mikään ei oo muuttunut Suomessa.”
Elli haluaa toivottaa tsemppiä kaikille, jotka ovat lähdossä vaihtoon. “Se on varmaan vaikeeta aina välillä, mut oikeesti tosi kivaa ja vaikeista hetkistäkin pääsee yli”, Elli toteaa päättäväisesti. Hän lisää vielä hymy kasvoilla: “Elämän paras vuosi, ihan oikeesti, en vitsaile.”
Elli ja tämän hyvä ystävä Ranskassa.
Amerikkalaista huumaa
Ansku Hirvonen tiesi jo pitkään menevänsä jenkkeihin eikä nähnyt muita maita edes vaihtoehtoina. Anskun molemmat vanhemmat olivat aikoinaan olleet myös vaihdossa ja Ansku kuuli monelta eri taholta, kuinka hienoa vaihdossa on, minkä vuoksi varmistui, että hän haluaa vaihtoon.
Koronan vuoksi Anskun lähtö viivästyi muutaman viikon. Koronapandemian merkkejä näkyi vaihdossa koulujärjestelmässä, sillä Anskun koko koulu oli jaettu kahteen osaan, jotka vuorottelivat lähikoulussa. Periaatteessa Anskulla oli etäkoulua joka toinen päivä ja hän ei päässyt näkemään toista puolta koululaisista ollenkaan.
Ansku sijoittui eteläiseen osavaltioon, Oklahomaan, joka vastasi lähes täysin hänen mielikuviaan eteläisistä osavaltioista. “Oli siellä vähän semmosta “jiihaa”-meininkiä”, Ansku toteaa naurahtaen. Hänen mielestään oli kuitenkin mieluisaa tutustua aivan erilaiseen kulttuuriin ja nähdä elämää eri tavoin. Ansku yllättyi siitä, kuinka paljon erilaisia juuria Oklahomassa oli ja hän mainitseekin, että Suomeen palatessaan monet suomalaiset ovat kertoneet sukujuuristaan Oklahomassa. Erikoista oli myös se, että eräs neurologi kertoi Anskun perheen äidille kuuntelevansa Finlandia-hymniä leikkaustensa aikana, kun kuuli suomalaisesta vaihtarista. Amerikkalainen kulttuuri oli kuitenkin omaa luokkaansa ja esimerkiksi kouluampumisharjoitukset, joissa vahtimestari esitti kouluampujaa, tuntuivat Anskusta hurjilta.
Marraskuun jälkeen Anskun täytyi vaihtaa isäntäperhettä. “Mut vaihettiin sieltä pois”, hän kertoo ensimmäisestä isäntäperheestään. Anskun piti itse etsiä uusi isäntäperhe samalta alueelta, koska hän ei halunnut kuitenkaan vaihtaa koulua saati osavaltiota kesken vaihdon. Lopulta Ansku pääsi koulukaverinsa perheeseen vaihtariksi. Toisesta isäntäperheestä muodostui Anskulle vuoden edetessä kuin toinen oma perhe ja Ansku on edelleen yhteydessä heihin. Ensimmäiseen perheeseen Ansku ei pidä enää mitään yhteyttä. Vaihtojärjestökin oli kehottanut häntä etsimään toisen isäntäperheen. “Siitäkin päästiin yli”, Ansku lisää.
Koulussa Ansku otti rennosti ja valitsi valinnaisiksi kursseiksi kevyitä kursseja, kuten valokuvausta. Koulunkäynti Yhdysvalloissa ei ollut Anskulle vaikeaa: “Mä loistin siellä!” Opinnot koulun vanhimpien kanssa eivät tuntuneet vaikeilta ja Ansku sai huippunumeroita yrittämättäkään. Suomessa opinnot eivät Anskusta tunnu yhtä rennoilta ja hän onkin yllättynyt siitä, kuinka jäljessä amerikkalaiset olivatkaan.
Ansku Hirvonen vaihtovuoden valmistujaispäivänä.
Ansku kuvailee amerikkalaisia paljon sosiaalisemmiksi kuin suomalaiset. Eroavaisuuksia huomasi myös tyylissä ja esimerkiksi siinä, kuinka helposti ihmisiin saattoi tutustua. Maantiedon tunteminen ei kuulunut amerikkalaisten vahvuuksiin ja Ansku sai kuullakin muun muassa, että Suomi on joki Euroopan valtiossa ja Afrikka on Euroopan pääkaupunki.
Yhdysvaltojen perinteistä nousi esiin halloween, jota vietetään Anskun mukaan valtavalla mittakaavalla verrattuna Suomeen, jonne halloween on rantautunut vasta viime vuosisadalla. Halloweenjuhlia on lähes jokaisella ja pukeutuminen on pakollista. Anskun koulussa oli kokonainen teemaviikko halloweenille.
Ansku ei kokenut matkansa aikana koti-ikävää ollenkaan. Aika kului luontevasti eikä tullut koommin hetkiä, jolloin Ansku olisi kaivannut kipeästi kotiin. “Mua jopa harmitti lähteä sieltä”, Ansku lisää. Elämä Oklahomassa oli niin mukavaa, että Ansku pohtii hakevansa jatko-opintoihin Yhdysvaltoihin tai muualle ulkomaille. “Mä olisin jo jäänyt sinne nyt, jos olisin voinut.”
Vaihdosta saadut kokemukset tekivät matkasta rahanarvoisen eikä Ansku vaihtaisi kokemuksiaan mihinkään. Hän silti kyseenalaistaa, kuinka ylihinnoiteltua vaihtoon meneminen on. Vaihtovuosi Yhdysvalloissa on noin 15000 euron arvoinen, mutta Ansku kokee hinnan olevan paljon korkeampi kuin mitä todelliset vaihdon kustannukset ovat. Isäntäperheelle ei makseta rahaa, julkinen koulu ei myöskään maksa vaihtojärjestölle ja kiinteän hinnan lisäksi vaihtari joutuu itse maksamaan monia lupia ja viisumihakemuksia.
Suomeen palattuaan Ansku on sopeutunut hyvin kakkosluokalle, mutta tunnit ovat koulussa vaikeita ja kaverustuminen muiden kakkosten kanssa on vielä hieman kesken. “On niin helppoa pysyä tuttujen ihmisten luona”, Ansku toteaa.
Ansku antaa vinkin kaikille vaihtoon meneville tai sitä suunnitteleville, että on keskityttävä asioihin, joita vaihdossa tekee sen sijaan, että miettisi, mitä Suomessa tapahtuu. “Yritä aina ettii hyviä asioita ja ole rohkea”, Ansku lisää. “Vaihto saattaa muokata sitä, miten sun elämä tulee jatkumaan eteenpäin.”
Ansku Oklahoma State Universityssä vierailulla.
Italialainen versio omasta perheestä
Metti Kivikanto kaavaili aluksi lähtevänsä vaihtoon Yhdysvaltoihin parantamaan englannin kielitaitoa. Yhdysvalloissa oli jo vastassa isäntäperhe ja valittu koulu, sillä Metti oli suunnitellut vaihtovuotta pitkään. Koronapandemian vuoksi haaveet Atlantin yli matkustamisesta kuitenkin kumoutuivat ja Metin täytyi keksiä varasuunnitelma. Hänelle vaihtomaalla ei kuitenkaan ollut väliä, vaan tärkeintä oli päästä kokemaan vaihtovuosi ja niin Metti päätyi vuodeksi Pohjois-Italian pieneen kylään.
Metti oli käynyt Italiassa aiemmin lomamatkoilla ja hän halusi vaihtovuonnaan syventyä italialaiseen kulttuuriin. Kieltä hän ei entuudestaan osannut ollenkaan. “Tiesin tyyliin, miten sanoa ‘ciao’ ja mitä se tarkoittaa”, Metti naurahtaa. Hän ei kuitenkaan turhia murehtinut tuntemattomasta kielestä, koska Metti oli jo alakoulusta lähtien toivonut pääsevänsä asumaan muualle kuin Suomeen.
Matkanteko oli viivästynyt muutamalla kuukaudella Metinkin tapauksessa ja kun hän vihdoin pääsi Italiaan marraskuussa, siellä oli meneillään sulkutila. Etäkoulua oli helmikuuhun asti ja suurin osa paikoista olivat suljettu. Metti myös mainitsee, että korona aiheutti vaihdossa ollessa paljon epävarmuutta, kun seuraavan viikon rajoituksista ei ollut aina tietoa. Reissujen ja aktiviteettien peruuntuminen ei ollut Metille maailmanloppu, sillä tämän isäntäperhe oli niin mukava, että hän viihtyi loistavasti kotona.
Metin isäntäperheeseen kuului vanhempien lisäksi kaksi sisarusta ja koira sekä kissa. Hän kuvailee perhettä ihanaksi ja kertoo, että he ottivat Metin vastaan alusta asti kuin yhtenä perheenjäsenenä. “Ne oli italialainen versio mun omasta perheestä”, hän iloitsee. Metti kokee olevansa onnekas, koska hän sopeutui perheeseensä hyvin. “Ei siitä olisi tullut mitään, jos perhe olisi ollut huono”, Metti summaa. Yksi hienoimmista muistoista vaihtovuonna oli Metin ja tämän isäntäperheen viikonloppumatka Bergamoon, jota Metti kuvailee todella kauniiksi paikaksi. He tapasivat sukulaisia ja menivät esimerkiksi keräämään kirsikoita.
Maisemaa Metin kotikylästä.
“Lomamatkoilla kokee stereotyyppisen Italian”, Metti toteaa. Vaihdossa hän pääsi kokemaan stereotyyppejä ja syventymään italialaisten tapoihin. “Perhe on tosi lähellä ja sukulaiset asuvat lähellä ja pastaa syödään paljon”, Metti kertoo hymyillen. Koulunkäyntiin ja arkipäivän tapahtumiin ja rutiineihin oli mielenkiintoista syventyä.
Italian koulujärjestelmä on hyvin erilainen kuin Suomen ja Metin tapauksessa koulu koostui lähinnä luennon tyylisistä oppitunneista. “Mä en tajunnut sitä kieltä niin mietin, et mitä mä nyt oikein teen täällä”, Metti toteaa. Koulujärjestelmä on vanhanaikainen ja tietokoneita tai muuta teknologiaa ei juurikaan käytetty, Metti kertoo. Hänellä oli italian kurssi ja muutama muu, mutta Metti otti rennosti koulunkäynnin suhteen. Hän ei esimerkiksi joutunut tekemään yhtä paljoa suullisia kokeita kuin luokkatoverinsa, joita Metin mukaan oli lukuisia. Italiassa on tavallista käydä koulua myös lauantaisin, mutta Metti oli onnekas, sillä hänen koulussaan lauantaisin oltiin vapaalla. Loppua kohden luennotkin sujuivat paremmin, kun Metti pääsi päivittäin lähikouluun.
Kulttuurin kannalta Metille ei missään vaiheessa tullut šokkia, sillä hän sopeutui todella hyvin italialaiseen kulttuuriin. Sen sijaan kielen ymmärtämisen ja oppimisen kanssa Metti koki suuria hankaluuksia. Hän kertoo, että koki kuukausien ajan, ettei tulisi koskaan oppimaan monia muotoja sisältävää kieltä. “Pakko sanoa jotain, vaikka ei osaisi yhtään”, Metti toteaa ja kertoo, että ekojen kuukausien tuskastelun jälkeen kieli alkoi sujumaan ja vuoden lopussa kielitaito oli jo sujuva.
Koti-ikävää Metti koki vain muutamina iltoina ja jouluna, muttei kuitenkaan ylitsepääsemättömästi. “En kuitenkaan halunnut lähteä Italiasta”, Metti kertoo.
Kavereiden saaminen oli Metille vaikeaa, koska etäkoulun vuoksi tutustuminen oli monimutkaista ja lisäksi Metillä ja hänen luokkalaisillaan oli paikoin isokin kielimuuri. Sisarustenkaan kautta Metti ei saanut kavereita, sillä he ovat häntä paljon nuorempia. Kuitenkin eräällä luokkaretkellä toisen luokan kanssa Metti tutustui uusiin ihmisiin ja loppujen lopuksi vaihdosta jäi myös kavereita.
Metti Kivikanto (viides vas.) vaihtojärjestön järjestämällä retkellä Milanoon lähialueiden muiden vaihtareiden kanssa.
“Vaihtojärjestö ei järjestänyt oikein mitään tapahtumia sillä rahalla, jota sinne annettiin”, Metti kertoo. Koronavuoden takia oli kuitenkin arvattavissa, ettei matkoja ja tapahtumia pystynyt järjestämään samalla tavalla kuin aikaisempinakin vuosina. Metin kokemus kasvamisesta ja itsenäistymisestä teki kuitenkin matkasta kaiken rahan arvoisen. Hän on sitä mieltä, että vaihtovuoden kokemus on yhtä hieno riippumatta siitä, kuinka kalliiseen maahan matkustaa.
Vaihdon jälkeen Metin tulevaisuudensuunnitelmat ovat avartuneet, sillä hän haluaa opiskelemaan ulkomaille ja kokemaan enemmän eri maiden kulttuureja. Metti rohkaistui vaihdonsa aikana: “Mä selviydyn ulkomailla, mä selviydyn maassa, jossa en osaa edes kieltä.”
Metti kertoo uusille vaihtareille: “Kantsii vaan mennä! Siinä ei voi menettää mitään, koska Suomessa kaikki odottaa kuitenkin.”
Teksti: Yasmin Goran
Kuvat: Haastateltavien kotialbumit