top of page

Jumalallinen päivä – ainakin abeille

Kuka on jumala? Abi on jumala! Ja viime perjantai olikin kokonaan omistettu abien jumalallisuudelle.


 

Eva Huolman (vas), Nikola Tanskanen, Krista Kaskikari, Martta Kuusela, Iiris Tattari ja Yasmin Goran viettämässä jumalapäivää perinteiseen KSYK-tyyliin.


Viime perjantaina koitti taas se aika vuodesta, kun koulumme vanhimmat astelevat käytävillä toogat yllään ja muut opiskelijat saavat väistyä “abiabiabi”-huutojen tieltä. KSYK:n seinät tapetoitiin Lauri Hallan kuvin sekä ohjeistuksin siitä, miten abien läheisyydessä tulee käyttäytyä. Ulkopuoliselle lakanoihin kääriytyminen ja palvomiseen kehottaminen saattaa vaikuttaa erikoiselta ja hieman epäilyttävältä tavalta viettää koulupäivää, mutta ksykkiläiset olivat varautuneita tuttuun juhlaan. Kyseessä oli abien pitkään ja hartaasti odottama jumalapäivä.


Huhuu pääsi seuraamaan abien ylvästä menoa ja saimme jopa pysäytettyä muutaman jumalan haastattelua varten.



Kuvassa Martta Kuusela


“Olen jo seiskaluokalta lähtien odottanut tätä päivää”, kertoo Jussi Komulainen, jonka lakanasta koostuva tooga-asu oli päällä jo aamun ensimmäisellä tunnilla. Jumalapäivä onkin useimmille abeille tärkeä tapahtuma, heti penkkareiden ja valmistumisen jälkeen. Myös muut Huhuun tavoittamista jumaluuksista ovat Komulaisen kanssa samaa mieltä päivän merkityksestä.


“Täähän on todella legendaarinen perinnepäivä, kaikki saa pukeutua toogaan ilman, että tulee mitään epämääräistä kommenttia muilta. On mukava näyttää meidän auktoriteettia pukeutumalla asianmukaisesti!” kertoo Mia Holi. Päivän teeman mukaisesti pukeutuminen on koko päivän pointti. Valkoinen tooga ja roomalaishenkiset asusteet kuuluvat jumalapäivän klassikoihin.


Kuvassa Eino Suhonen (vas), Otto Peltonen, Jussi Komulainen, Johannes Tikka, Simeon Pursiainen, Sofia Soininen, Anette Uusi-Autti, Osla Räisänen ja Iita Päällysaho abiloungen edessä.


“Lakana ja vyö ja – siinä se onkin”, toteaa Sofia Soininen asukokonaisuudestaan abien temppelin, abiloungen, edustalla.


“Muutama hakaneula on täällä pitämässä tätä koossa”, kommentoi Anette Uusi-Autti vierestä. Abit ovat myös turvautuneet YouTubesta löytämiinsä toogan sidonta -videoihin, mutta harvat ovat uskaltautuneet liikenteeseen ilman hakaneulojen tukea. Korujen ja vöiden lisäksi abeilla saattoi nähdä kruunuja, oliiviseppeleitä sekä Jussi Komulaisen mainitsemat “Adidaksen autenttiset roomalaiset tohvelit”.


Myös kakkoset huomasivat abien kultakoristeet. Tässä vinkkejä ensi vuoteen ;) Kuvissa Anette Uusi-Autti ja Oona Roto.


Mia Holi päätyi pukeutumaan perinteestä poiketen ja jätti lakanat sänkyyn.


“Mulla oli tälläiset ihanat sarvet, jotka mä halusin laittaa. Mä olen siis kaaoksen jumalatar Eris, joka on kreikkalainen jumalatar.”


Holin asuun kuului paitsi sarvet myös mustat siivet sekä sauva – ehkäpä kakkosten komentamista varten? Holi kertoi käyvänsä lukion neljään vuoteen ja säästävänsä perinteistä jumalapäivän asua lukiouransa viimeistä vuotta varten.



Kuvassa Mia Holi.


Abien mielestä päivän paras asia ei kuitenkaan ollut pukeutuminen eikä edes alempien luokkien nöyrtyminen heidän edessään. Uusi-Autti, Soininen ja Osla Räisänen kertoivat abien yhteisöllisyyden olevan paras osuus koko päivässä. Yhteishengestä kertoo myös koko vuosikurssin innokkuus pukukoodin noudattamiseen.


“Tänä vuonna on enemmän ihmisiä, jotka ovat pukeutuneet verrattuna muutamaan viime vuoteen”, kertoo äidinkielenopettaja Jaana Junnonen muistellessaan aiempia jumalapäiviä. Jumalapäivän viettäminen Ksykissä on äidinkielenopettajan mukaan suhteellisen uusi juttu. Ja uutta olivat myös Lauri Hallan kuvat koulun seinillä.




Myös toisen vuosikurssin opiskelijat pääsivät ihastelemaan abien asuja. Abiturienttien vähäpukeisuus herätti hieman hämmennystä, mutta vielä kuolevaisen asemaan tyytyvät kakkoset odottavat omaa jumalapäiväänsä innolla.


“Kivaa abien yhteistä tekemistä. Mietin just, kuinka kivaa tulee olemaan”, kommentoivat kakkoset Noora Hägg ja Laura Virtanen abien astellessa ylväinä ohi.

“Lakana on jo valmiina”, kertoo Elsa Husman 20a:lta ja kehuu tämän vuoden abien panostusta asuihinsa.




Muutama raikuva ABIABIABI-huuto taisi kuulua keskushallista välitunnilla jumalten kerääntyessä yhteiskuvaan.


Kokonaisuudessaan jumalapäivä vaikutti niin abien fiilisten kuin heitä ihastelevien muiden ksykkiläisten kannalta olleen onnistunut. Abit hymyilivät jumalallisina ja alempien luokkien opiskelijat säästyivät suuremmilta nöyryytyksiltä. “Erittäin taivaallista menoo”, kuvailee Räisänen päivän tunnelmasta.


“Päivä on pitänyt sisällään paljon kehuja, paljon abifiilistä ja jumalalappusten liimailua sinne tänne. Hieman kakkosten alistamista myös”, kertoo Holi jumalapäivän ollessa lopuillaan.


Soininen ja Uusi-Autti kertoivat olevansa innoissaan abien tj100-teemapäivästä, jota heidän ei tarvinnut kauaa jumalapäivän jälkeen odottaakaan. Keskiviikkona abit nimittäin astelivat kouluun lakanoiden sijasta pyjamat päällä. Seuraavaksi abiturienttien päät kääntyvät – ylioppilaskokeiden kautta – kohti penkkareita.



Kuvassa Jaakko Luukkainen (vas), Niko Alexeev, Daniel Turkia, Pete Galambosi ja Efi Skopets

 

Teksti: Ronja Ruohoniemi

Kuvat: Ronja Ruohoniemi, Erika Perttuli-Borobio




Comments


bottom of page