Vuonna 2019 Hugo Christiansen haki yhteishaussa Kulosaaren Yhteiskoulun tiede- ja teknologialinjalle. Nyt lukion kakkosella Hugo toivoisi vain pääsevänsä opiskelemaan sähköasentajaksi tai edes pois Ksykistä. Hän tahtoisi lopettaa touhun kesken, mutta muut eivät ole samaa mieltä.
Hugo Christiansenin huoneen seinällä roikkuu transsukupuolisten pridelippu. Huoneen poikki menevällä pyykkinarulla roikkuu värikkäitä sukkia. Seinää koristavat useat maalaukset. Hugon huone on tälle oma turvapaikka. Siellä hän saa olla täysin oma itsensä – eikä hänen tarvitse puolustella oikeuksiaan.
Lukiossa alkoi alamäki
Vielä kaksi vuotta sitten Hugo ajatteli, että hänen pitää tehdä jotain tieteeseen liittyvää elämässään. Hän haki Ksykin tiede- ja teknologialinjalle ja pääsi sisään. Kun kysyn Hugolta, onko kiinnostus tieteeseen syntynyt ulkopuolisista paineista vai sisäisestä motivaatiosta, hän vastaa sen olevan molempia. “Tiede on sellainen hieno juttu, jos sitä opiskelee”, Hugo sanoo kertoessaan, ettei haluaisi itse opiskella tiedettä, vaikka se onkin arvostettua.
Ykkösvuoden syksy oli järkytys Hugolle. Lukion ensimmäinen kemian tunti oli saanut Hugon epäilemään kykyjään onnistua lukiossa. “Mä tulin kotiin, ja vain itkin”, Hugo kertoo. Silloin Hugo ajatteli, ettei tule pääsemään lukiosta läpi.
Yläasteella Hugo oli ollut hyvä koulussa ja lukion vaatimukset saivat tämän pään pyörälle. Hugo pyrki tekemään kaiken täydellisesti ja onnistumaan koulussa. Lukion alussa alkoi alamäki.
“Syksyllä sitten masennuin pahasti.”
Nykyään Hugolla ei ole mitään innostusta opiskella lukiossa. Hän kokee, ettei saa lukio-opetuksesta mitään irti eikä hän hyödy lukiosta millään tavalla. Aikaisemmin ajatus korkeakoulusta oli jatkuvasti mielessä, mutta Hugo on myöhemmin tajunnut, ettei olisi onnellinen esimerkiksi tutkijan työssä.
“Miksi sä sitten olet vielä täällä?” kysyn Hugolta, johon hän huudahtaa: “Se on hyvä kysymys!” Hugo avaa päätöstään pysyä lukiossa ja toteaa, että on helpompaa jäädä lukioon kuin jättää se kesken. Ulkoisilla paineilla on osansa siinä, miksi Hugo käy edelleen lukiota. “Mä haluaisin sähköasentajaksi! Ja mennä amikseen!” Hugo sanoo naurahtaen. Ammattikouluun hänen tiensä ei kuitenkaan vielä päädy. Hänen vanhempansa ovat sitä mieltä, ettei Hugo saisi olla oma, erilainen itsensä amiksessakaan.
Erilaisuus on väsyttävää
Kysyin Hugolta ennen haastattelua listaa asioista, joista hän ei pidä Ksykissä. Heti ensimmäisenä Hugo oli maininnut “kokoomusnuoret”. Kun nostan aiheen esille, Hugo purskahtaa nauruun.
Hugo alkaa päättäväisesti kertomaan rikkaiden perheiden lapsista, jotka hänen mukaansa eivät ymmärrä, ettei jokaisen elämä ole mennyt samalla tavalla kuin heidän. “Ylimielisiä, fiksuja ja niin sivistyneitä”, Hugo kuvailee. “Kapitalismi on niin hieno järjestelmä, koska he pärjäävät sillä niin hyvin”, Hugo toteaa ivallisesti. Häntä ärsyttää se, ettei hänen kuvailemat ihmiset ymmärrä olevansa onnekkaita.
Hugon mukaan Ksyk on täynnä hänen kuvailemiaan kokoomusnuoria. “Me ollaan täällä eliittikoulussa ja me ollaan niin upeita ihmisiä”, Hugo imitoi kertoessaan, että jostakin syystä Kulosaareen on keskittynyt paljon rikkaita perheitä ja täten heidän lapsiaan.
Hugo kertoo, että kouluarjessa väittelyt ja intellektuellit keskustelut ovat vain peitettä oikeasti rasistiselle ja esimerkiksi köyhiä halveksuvalle puheelle. Jokaisessa keskustelussa tulee esille sama ideologia, jonka mukaan jokainen tekee omat valintansa ja on täten oman onnensa seppä. Köyhät ovat siis oman valintansa takia köyhiä. Hugon mielestä koulussamme on monia tällaista ideologiaa kannattavia ihmisiä, jotka saattavat olla myös tietämättömiä onnekkuudestaan. Yleisen keskustelun seassa Hugolle käy usein ilmi, että ihmiset käyttäytyvät rasistisesti tai vihaavat transihmisiä.
Ympäristö koulussa on Hugolle jatkuvasti kireä ja negatiivissävytteinen. “Ihmiset täällä, niiden mielestä mun pitäisi koko ajan olla valmis väittelemään siitä, pitäiskö mulla olla ihmisoikeuksia”, hän kertoo viitaten transsukupuolisuuteensa. Turvallisuuden kokemus koulussa on olematon. “Onhan se tosi väsyttävää”, Hugo jatkaa. Monilla ihmisillä on erilaisia näkemyksiä transsukupuolisista ihmisistä ja heidän oikeuksistaan. Hugo kokee tämän stressaavana, koska hän kokee, että hänen pitää olla puolustelemassa omaa ihmisarvoaan ja itseään jatkuvasti. Muissa kouluissa hänellä ei ole ollut niin vaikeaa olla, koska niissä ei ole ollut samanlaista ilmapiiriä, jossa kaikista aiheista tehdään väittely.
“Sen takia, kun oon erilainen kuin muut, mun pitäisi olla valmis väittelemään siitä koko ajan.”
Toisena listalla on Ksykin yhteishenki. Hugo alkaa kertomaan siitä, kuinka Ksykin “hyvä yhteishenki” on todellisuudessa vain kokoomusnuorten ja muiden tyypillisten ksykkiläisten muodostaman ryhmän hyvää yhteishenkeä. Ihmisiä, jotka eivät ole samaa mieltä, ei huomioida. Ksykin suuren “yhden ryhmän” ideologiaa on helppo puolustaa, koska suurin osa ympäröivistä ihmisistä tukee ajatusta.
Otan esille, että Hugo kokee olevansa erilainen, mihin hän reagoi nauraen itselleen, koska hänen mielestään kuulostaa niin oudolta sanoa olevansa erilainen. Naurun laantuessa Hugo alkaa selittämään erilaisuuttaan ironisesti hymyillen: “On transsukupuolinen ja on sitä ja tätä, on homo ja on mitä lieneekään.” Hänen mukaan transsukupuolisuus ja homous luokitellaan erilaisuuksiksi ja hän itsee kokee myös olevansa erilainen.
Vaikka erilaisuus on korostunut Hugon alkaessa toteuttamaan itseään luovemmin, on hän tuntenut itsensä toisenlaiseksi ja kummajaiseksi lähes aina. “Silloinkin, kun olin erittäin kaapissa ennen Ksykkiä ja olin tällainen “kristitty heterotyttö”, tunsin olevani ulkopuolinen”, hän toteaa. Hugo painottaa, ettei tiedä miksi hän on erilainen, niin on vain aina ollut.
Hugolla erilaisuus kulminoitui yläasteen aikaiseksi Jeesus-vaiheeksi, jolle hän nykyään vain nauraa hysteerisesti. “Tarinan nimi on: kun yritin olla normaali”, Hugo hekottaa. Yläasteen alkaessa Hugo oli alkanut pistämään merkille, että hän on erilainen. Hänellä oli kuitenkin tahto kuulua ja sulautua joukkoon, minkä vuoksi Hugo alkoi kieltämään omia ajatuksiaan. “Kaikilla tavoilla sitä voi alkaa itseään kieltämään ja minä valitsin Jeesuksen”, kuuluu ironisen toteavat sanat. Hugo alkoi lukemaan Raamattua joka päivä ja uppoutui täysin kristinuskon sanomaan. Hän esimerkiksi ajatteli, ettei ihminen voi luonnostaan olla homo tai transsukupuolinen. Hugo muistaa tunteneensa, että vain ajattelemalla syntejä, hän tekee syntiä. Ripari vain pahensi asiaa ja vasta ahdistuksen kasvaessa suureksi Hugo päätti pistää lopun jatkuvalle synninpelolle ja helvetin ajattelulle. “Laskin Raamatun alas ja laitoin sen kaappiin, -- ja no sit mä en koskaan nostanut sitä Raamattua uudelleen.” Nykyään Hugon mielestä elämästä tulee nauttia – eikä jatkuvasti estää omaa itseään, koska pelkää joutuvansa helvettiin.
Lukiossa ei voi levätä
Lukiosta epämiellyttävän kokemuksen tekee Hugon jo mainitsemien asioiden lisäksi esimerkiksi se, ettei opettajat ole yhtä läheisiä opiskelijoiden kanssa ja koulunkäynti tuntuu hänestä epäinhimilliseltä. Tahti on nopea, apua ei ehdi pyytämään ja kurssit tuntuvat vaihtuvan jatkuvasti – lukio on rankkaa eikä kaikilla ole otolliset olosuhteet lukion suorittamiseen.
Ksyk on myös Hugon havaintojen mukaan suorituskeskeinen koulu. Lukioissa muutenkin on vaikea keskittyä hyvinvointiin. “Jos pitää levätä nii se on voi voi”, Hugo sanoittaa. Hän kokee jäävänsä koko ajan enemmän ja enemmän jälkeen eikä mahdollisuutta kirimiselle anneta – päinvastoin, tahti vain kiihtyy.
“Ei vaan pystynyt tekee sitä, mitä aatteli et pitäis tehä”, Hugo kertoo kuvaillessaan edellissyksyä, kun hän masentui.
Asiat otetaan turhan vakavasti
Ksykistä saatetaan puhua “eliittikouluna”, mikä on jättänyt jälkensä niin hyvässä kuin pahassakin. Hugolle “eliittilukion” käsite ei ole myönteinen. Hänelle on muodostunut kuva, että meidän lukiossamme keskitytään todella paljon egoon ja siihen, että Ksyk näyttää muille myös tasokkaalta koululta.
“Mä en oo ikinä ymmärtäny esittämistä”, Hugo selittää. Hän kokee, että jossain muussa lukiossa hän ei erottuisi joukosta yhtä paljoa, koska on hyväksyttävämpää olla erilainen. “Ei tuntuisi siltä, että on koko ajan näkyvillä”, Hugo pohtii. Asioiden ottaminen vakavasti on rasittavaa Hugon mielestä eikä hän pidä siitä, kuinka Ksykissä asiat toisinaan otetaan turhan vakavasti.
Hugo mainitsee, ettei pidä ollenkaan huomiosta, koska huomio tarkoittaa yleensä jotain negatiivista. Vaikka hänen tyylinsä on räikeä, ei Hugo haluaisi häneen kiinnitettävän huomiota ollenkaan. Tämän sanottuaan naurahdin ja mainitsin, että tässä sitä ollaan kirjoittamassa Hugosta artikkelia kaikkien luettavaksi. “Mä en tiedä miks mä tähän suostuin!” Hugo vastaa nauraen.
“Erittäin selkeästi ei niin hetero”
Hugo kuuluu itse seksuaalivähemmistöön, muttei haluaisi että ihmiset tietävät hänestä vain sen. Hänestä tuntuu pelottavalta, että vain seksuaalisuutensa pohjalta Hugosta tehdään jatkuvasti ennakko-oletuksia. Pelottavaa on myös se, että hänen kaltaistensa ihmisten asema voi muuttua tulevaisuudessa. Perussuomalaisten suosio lähiaikoina luo epätoivoa Hugolle, vaikka hän tiedostaa, että perussuomalaiset kohdistavat suoraa vihaa enemmän esimerkiksi maahanmuuttajiin kuin seksuaalivähemmistöihin. Hugo kuitenkin toteaa naurahtaen: “Ei se Jussi Halla-aho mustakaan tykkäisi.”
Hugo joutui punnitsemaan kaapista ulos tulemista. Häntä pelotti näyttäytyä erilaisena, sillä koskaan ei voi tietää, jos vaikka transihmisten oikeudet evättäisiin kokonaan. “Mä voisin periaatteessa piiloutua ja esittää jotain muuta”, Hugo kertoo. Hänestä tuntuu, ettei kovinkaan moni olisi tukemassa transsukupuolisia, vaikkei heillä ole mitään transihmisiä vastaan.
Transoikeuksien polkemista ei tarvitse vain kuvitella – Suomessa on yksi huonoimmista translaeista Euroopassa. “Jos haluaa vaihtaa sukupuoltaan, pitää olla lisääntymiskyvytön – mitä helvettiä, miksi?” Hugo hämmästelee epätoivossa.
Hugo kuvailee itseään “erittäin selkeästi ei niin heterona”, millä viittaa omaan tyyliinsä ja tapaansa ajatella. Hän kertoo, kuinka kokee tämän olevan hänen itsensä aiheuttama ongelma, koska on itse päättänyt toteuttaa tyyliään juuri haluamallaan tavalla. Toisaalta Hugolla on oikeus toteuttaa itseään ilman, että hän kokee syrjintää siitä.
Ideaalisessa yhteiskunnassa kuunnellaan ihmisiä
Hugo on introvertti ja tykkää olla omassa rauhassaan. Hän ei koe olevansa taitava ihmisten kanssa varsinkaan tutustuessaan heihin. “Suljen ne [uudet ihmiset] pois ja pyydän et älkää tulko lähelle, mut mul on sit niitä kavereita, jotka pakolla tuli lähelle”, Hugo toteaa ja kertoo, että hänellä on koulussa ihana kaveriporukka.
Kiltteys ja ystävällisyys – niitä Hugo ihailee muissa ihmisissä. “Mä ihailen sitä, kun ihmiset on herkkiä ja ystävällisiä ja tarkoittaa hyvää, ei kohteliaisuudesta vaan oikeesti”, hän ilmaisee. “Ja ihmisiä jotka osaa ajatella itse ja muodostaa oman mielipiteensä rakkaudesta ja empatiasta.”
Kysyn Hugolta hänen aatteistaan ja Hugo miettii hetken haluaako edes kertoa. Hän on varma, että hänen aatteitaan vastaan hyökättäisiin. “Olen anarkisti”, hän toteaa lopulta ottaen riskin, että muut ihmiset koulussa lukiessaan artikkelin tulevat Hugon aatteita vastaan. “Mun mielestä kaikkien ihmisten pitäis olla oikeesti tasa-arvoisia ja sitä ei vaan tässä meidän nykyisessä vapaisiin markkinoihin perustuvassa systeemissä voi tapahtua”, Hugo selittää. “Sitten sieltä tulee kuitenkin kokoomusnuoret ja sanoo, että sä oot niin idealisti ja ihmisen luonne on se, että ollaan hirveitä ja kauheita”, hän jatkaa. “Ja en myöskään halua Neuvostoliittoa!”, Hugo lisää painavasti. Häntä ihmetyttää muiden ihmisten tarve mustavalkoiselle ajattelulle, että on olemassa vain nykyinen yhteiskuntamuoto ja Neuvostoliiton sosialismi.
Hugon ideaalinen yhteiskunta perustuu empatiaan ja siellä kuunnellaan ihmisiä. “Ihmiset kohdataan ihmisinä”, hän kuvailee. Kuunneltaisiin niitä, joilla on kaikista vaikeinta ja pyrittäisiin purkamaan ongelmia sitä kautta. “Ikinä ei tule täydellistä maailmaa, se ei ole epätäydellisillä ihmisillä mahdollista”, Hugo kuitenkin toteaa.
Viimeiset sanat
Kysyn Hugolta viimeisiä sanoja, johon hän vastaa tyhjentävästi: ”Ennemmin kuin keskitytään siihen, että näytetään täydellisiltä niin yritettäis parantaa sitä, minkälaista oikeasti on. Ja avataan mieli sille, että sinussakin voi olla parannettavaa.”
Kirjoittaja: Yasmin Goran
Kuvat: Yasmin Goran