Koulumaailmassa arvosanat tuntuvat määrittelevän koko elämän ja hyvinvoinnin. Miksi ihmeessä tuijotamme arvosanojamme ja menestystämme unohtaen oman henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja jaksamisen?
Tunnelma luokassa muuttuu hiljaiseksi opettajan luetellessa nimiämme yksi kerrallaan. Odotus on lähes sietämätöntä. Kun vihdoin kuulen nimeni, kuljen luokan eteen pelonsekaisin askelin ja tartun paperiin vapisevin käsin. Matka takaisin paikalle on ylitsepääsemättömän pitkä, joten käännän kokeen jo kävellessäni. Tuijotan punajälkeä sen yläkulmassa ja tunnen, kuinka pettymys virtaa kehooni, vaikken pyytänyt sitä tulemaan. Minä en saisi pettyä, en tästä numerosta, en tästä asiasta, en vaan saisi. Lopputunnin olen vaitonainen, sillä en osaa hiljentää sisälläni kalvavaa tunnetta. Minä tiedän ettei tämä ole asia, jota kuuluisi surra, mutten osaa lopettaa. Tunnen epäonnistuneeni enkä tiedä kuinka vakuuttaisin itseni ajattelemaan toisin.
Heti ala-asteen ensimmäisiltä luokilta lähtien osaamisemme suurin mittari on pala paperia. Kokeiden pätevyys osaamisemme osoittajina on meille monesti niin itsestäänselvää, ettemme enää osaa hahmottaa, kuinka pientä osaa kyvyistämme kokeet lopulta tuovat esille. Etenkin akateemista lahjakkuutta on vaikeaa enää tunnistaa itsestään koesuoritusten ulkopuolelta.
Toisissa arvosanat aiheuttavat loputonta painetta, ahdistusta ja väsymystä, kun taas toisille niillä ei tunnu olevan paljoakaan merkitystä. Molemmat kokemukset ovat osoitus siitä, että arvosanoista täytyy joka tapauksessa olla jotakin mieltä. Kukaan meistä ei voi kulkea opintojensa läpi kohtaamatta erilaisia arvosanoista kumpuvia tunteita ja keskusteluja, edustivat ne sitten mitä kantaa tahansa.
Halusimme tehdä reportaasin ymmärtääksemme syvemmin arvosanojen kauaskantoisia vaikutuksia hyvinvointiimme ja itsetuntoomme. Pyrimme myös arvioimaan itse kokeiden toimivuutta osaamisemme mittareina ja selvittämään arvosanakeskeisyyden lähteitä.
Arvosanoista aiheutuvat suorituspaineet eivät ole vain muutaman opiskelijan kokemia. Kulosaaren, Ressun, Lumon ja Oulunkylän lukioiden kyselyyn vastanneista opiskelijoista jopa puolet ajattelevat arvosanoilla olevan paljon painoarvoa. Joka viides oli sitä mieltä, että arvosanoilla on hyvin paljon painoarvoa. Vastanneet opiskelijat kokevat suorituspaineita arvosanoista ja riittämättömyyttä esimerkiksi kokeista, omasta osaamisesta ja koulumenestyksestä. Lainaukset tässä tekstissä ovat kyselyyn vastanneiden opiskelijoiden kertomuksia siitä riittämättömyyden tunteesta, jota he kokevat lukiossa.
“Usein tulee olo, että kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat paljon fiksumpia."
Vaikka useat opiskelijat kokevat paljon stressiä kokeiden ja kurssien arvosanoista, suurin osa opiskelijoista ei ajattele oman arvonsa määräytyvän saaduista numeroista. Kyselyssä esiintyi suurta hajontaa , kun kysyttiin arvosanojen suorasta yhteydestä omaan arvoon. Vaikuttaakin siltä, että ihmiset kokevat arvosanojen yhteyden omaan identiteettiin ja itsetuntoon hyvin eri tavoin.
“Koulu on yksi ainoista asioista, joissa olen elämässäni ollut hyvä, joten olen oppinut määrittelemään oman arvoni arvosanojen perusteella.”
“Tuntuu etten ole tarpeeksi hyvä, jos saan huonoja arvosanoja.”
Valtaosa kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että arvosanoilla on paljon painoarvoa, etenkin koska ne vaikuttavat suoraan omaan tulevaisuuteen. Lisäksi vaikka lukiossa hoetaan siitä, ettei yksittäisillä kursseilla ole väliä, yli kolmasosa kertoi välittävänsä yksittäisten kurssien ja kokeiden arvosanoista. Osalle opiskelijoista kehittyy riippuvuus arvosanoihin ja koulumenestykseen, jolloin arvosanat kertovat kyseisille opiskelijoille heidän älykkyytensä tasosta, ihmisarvosta tai osaamisesta. Pahimmissa tapauksissa opiskelijalla on sellainen tunne, ettei ole opiskelijana tai edes ihmisenä tarpeeksi hyvä, jos saa huonon arvosanan kokeesta tai kurssista.
“Tuntuu että ne [arvosanat] määrittelee mut mutta ei muita.”
Martta Kuusela on yksi heistä, joka ajatteli ennen lukion alkua tarvitsevansa pelkkiä kymppejä kokeista ja kursseista, jotta voisi todistaa olevansa fiksu ja kykenevä. Martta kokee, että koulumaailmassa arvosanat kertovat suoraan opiskelijan osaamisesta ja sitä kautta huonot arvosanat antavat olettaa, että opiskelija on tyhmä. “Koulussa tulee hirveesti paineita siitä, että millaisen arvosanan saa”, Martta kertoo.
“Kun mä tulin lukioon, niin mulla oli sellanen perusajatus, mikä nyt naurattaa, että kaikesta tulee saada kymppi ja kyl mä tuun pärjään”, Martta ilmaisee. Erot yläasteen ja lukion välillä ovat selkeät, sillä yläasteella on hitaampi tahti ja vähemmän kirjoitustehtäviä sekä suppeammat opetusalueet, mistä Martta on samaa mieltä. Lukion kautta Martta on oppinut olemaan armollisempi itselleen arvosanojen suhteen: “Kaikessa ei ole pakko pärjätä, -- ja se on okei.” Martta myös tuntee, että oivallukset tästä tulee kokea itse. Hän ei itse ottanut ohjeista opiksi vaan oppi kantapään kautta, että kymppiä ei voi eikä pysty tavoitella kaikessa.
Kouluympäristö vaikuttaa selvästi siihen, miten suhtautuu arvosanoihin. Vaikka ei tahdo verrata omaa suoriutumista muihin, sitä kuitenkin tapahtuu. Martan mukaan Ksykissä on tullut hyvin esille, että kursseihin ei tarvitse panostaa, jos ei pidä kyseisestä aineesta, mikä on hyvä ja paineita vähentävä asia. Kuitenkin Ksykissä arvostetaan luonnontieteitä ja matikkaa enemmän kuin muita aineita ja tämä aiheuttaa omat paineensa opiskeluissa. Martan mukaan on myös vaikeaa edes harkita lyhyttä matikkaa, koska ryhmäpaine ohjaa lukemaan pitkään matikkaan ja esimerkiksi fysiikkaan.
Martta juttelee usein uupumisesta ja loppuunpalamisesta kaveriporukassaan. Yleisellä tasolla Martta kuitenkin kokee, että opettajat sivuuttavat opiskelijoiden hyvinvoinnin huomaamattomasti. Martasta joskus tuntuu siltä, että opettajat olettavat opiskelijoilta paljon panostusta jokaiseen kurssiin ja aineeseen. Ongelma on silti Martan mukaan enemmän opetussuunnitelmassa kuin koulussamme, sillä opetussuunnitelma ei ota opiskelijoiden hyvinvointia huomioon. Käy helposti niin, että kaikki aineenopettajat ajattelevat oman aineensa olevan tärkein, jolloin opiskelijoilta vaaditaan jokaisesta aineesta loistavaa panosta ja ahkeruutta.
Huonot arvosanat oppii hyväksymään, kun tietää, ettei jossain aineessa tai aihealueessa ole hyvä. Näin ainakin Martta ajattelee, sillä hänen mukaan kokemuksen kautta oppii tuntemaan enemmän omia kiinnostuksen kohteita ja vahvuusalueita. Martta myös myöntää, että paha tunne hälvenee, kun asettaa asiat perspektiiviin. Sen kautta voi ymmärtää, ettei huonon arvosanan saaminen ole maailmanloppu.
Martan mukaan yhteiskunnassa on muodostunut ammattien arvostusasteikko, jonka mukaan suorituspaineet syntyvät. Lääkikseen tarvitaan hyviä arvosanoja ja lääkärin ammatti on hyvin arvostettu, siten arvostetaan loistavaa koulumenestystäkin. On kuitenkin kohtuutonta olettaa mustavalkoisesti, että vähemmän arvostetut urapolut ja -valinnat ovat vähemmän merkittäviä. Se on suoranaisesti tyhmää. Yhteiskunnassa on paljon piileviä rakenteita, jotka huutavat ylisuorittamiseen pyrkimistä. Uupumus on valitettavan yleistä eikä se ole vain satunnainen sairaus tai sairastuneen oma syy. Arvosanoissa on kyse suuremmasta ilmiöstä, jossa annetaan kuva siitä, että oma arvo on suorituksista muodostuva.
“Koen, että ne [arvosanat] määrittelevät minut, koska ne ovat todiste osaamisestani. Jos saan 5 arvosanaksi, se periaatteessa kuvailee minua tyhmänä.”
“Haluan osoittaa itselleni, että osaan ja olen riittävä. Täten hyvät arvosanat saavat oloni myöskin hyväksi ja lieventää ahdistusta.”
“Koen harmittavan paljon [että arvosanat määrittelevät minut]. Olen identifioitunut kympintytöksi.”
Eliel Lee puolestaan ajattelee, etteivät arvosanat kerro hänestä juuri mitään. Kouluarvosanat vaikuttavat Elielin mukaan kuitenkin omaan minäkuvaan, sillä hänelle esimerkiksi matikassa pärjääminen ja osaaminen on tärkeä osa omaa identiteettiä. Aineiden erot ovat suuret. Eliel ilmaisee, että yksittäisistä aineista, kuten ruotsista, voi saada huonoja numeroita, mutta toisaalta esimerkiksi englannista Eliel saa ja haluaa saada huippuarvosanoja.
Eliel siirtyi Kulosaaren yläasteen enkkuluokalta lukion enkkulinjalle tänä syksynä. Eliel kertoo osanneensa odottaa, että numerot tippuvat lukiossa, vaikka hän toteaa, että asiaa on ajoittain vaikea sulatella. Eliel puntaroi, että on vaikeaa ajatella olevansa fiksu, samalla kun saa jostain itselleen tärkeästä aineesta omasta mielestään huonon numeron. Vaikka Elielkin ajattelee arvosanojen kertovan lähinnä siitä, kuinka paljon opiskelija panostaa aineeseen, on olo silti tyhmä, jos saa huonomman numeron kuin odotti.
“Joskus jos koe menee huonosti, niin automaattisesti luulen, etten osaa ainetta tarpeeksi hyvin ja olen tyhmä.”
Kaveriporukasta aiheutuva suorittamispaine näkyy ajoittain Elielin tunteissa. Esimerkiksi huonon numeron saaminen kokeesta surettaa, jos kaikki muut ovat saaneet paremman numeron. Eliel kuitenkin painottaa, etteivät murheet paina mieltä kauaa, sillä hän on oppinut unohtamaan huonot numerot nopeasti.
Kouluissa kaveriporukat muotoutuvat usein saavutustason mukaisesti, mistä Eliel on samaa mieltä. Kun kaveriporukassa on samanlaisia opiskelijoita, esimerkiksi ylisuorittajia, hyvin menestyviä tai stressaavia, on helppoa langeta samanlaisiin ajatusmaailmoihin. Kilpailuhenkisten opiskelijoiden porukassa verrataan tuloksia myös kavereiden kesken, mikä voi ennemmin tai myöhemmin johtaa suoriutumispaineisiin omassa porukassakin. Lukioissa tosin kaveriporukat ovat sekottuneita, eikä Ksykissä ole erityisemmin riittämättömyyttä aiheuttava ilmapiiri.
“Tuntuu että kaverit ajattelevat minun olevan aivan paska jos saan huonomman [arvosanan] kuin he, vaikkei näin olekaan.”
Kun Elieltä kysytään, onko hänelle tärkeää saada hyviä arvosanoja, hän vastaa nauraen: “Ei todellakaan.” Kyselyyn vastanneista kolmasosa ajattelee, ettei arvosanoilla ole väliä. Nykyisen korkeakouluhaun vuoksi ylioppilaskirjoituksilla on enemmän painoarvoa valinnoissa ja ennen sitä painoarvo oli pääsykokeissa. Lukion päättötodistuksella ei tee Suomessa juurikaan mitään. Lukion päättötodistuksen ja täten myös kurssiarvosanojen vähäpätöisyydestä on puhuttu paljon lukioyhteisössä. Elielin mielestä alusta asti ei tarvitse päntätä, jos panostaa jossain vaiheessa. Elielkin ilmaisee, että vain kirjoituksilla on väliä, mistä samaa mieltä on oletettavasti moni lukiolainen.
“Koulu ja arvosanat ovat vain osa minun elämää ja jos joku arvioi minut mun arvosanojen perusteella se on heidän ongelma.”
Kokeet eivät mittaa osaamista tasavertaisesti. Olen katsonut vierestä, kuinka ystäväni pänttäävät tuntikaupalla, ja ovat silti pettyneitä saamiinsa numeroihin. Samalla toiset kävelevät kokeisiin valmistautumatta ja palaavat niistä kiitettävin arvosanoin. Miten tämä on mahdollista?
Kyse ei läheskään aina ole eroista osaamisessa, vaan koetilanteesta itsestään. Jotkut kokevat koetilanteen painostavuuden hyvänä ja eteenpäin puskevana tekijänä, kun toiset taas lannistuvat, ahdistuvat ja lamaantuvat. Se miten suoriudumme koetilanteen aiheuttaman stressin alla on hyvin yksilöllistä. Lisäksi monet kokeet mittaavat osaamisen sijaan ennemminkin oppilaiden kykyä muistaa oppimaansa. Näin ollen ansaittu arvosana voi osaamisesta huolimatta jäädä yksinkertaisesti saamatta huonomman muistin takia.
“Joskus opettajat eivät arvosta työn määrää vaan lopputulosta.”
Toisaalta kokeissa onnistujiakaan ei pitäisi syytellä. Ei ole olemassa “liian hyviä” numeroita. Kukaan ei tarvitse osakseen tuomitsevia katseita, jotka sammuttavat oman onnistumisen tunteen hyvin nopeasti.
“Kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä uskottelee meille, että kelpoisuutemme yksilöinä riippuu siitä, kuinka aikaansaavia ja tehokkaita olemme. Oikeasti ainakin mulle paljon tärkeämpää on olla vaikkapa kiltti ja oikeudenmukainen kuin työnarkomaani.”
Kokeiden aiheuttamat paineet eivät lähde itsestä, vaan saavat alkunsa koulutusjärjestelmästä ja yhteiskunnasta. Se miksi joskus määrittelemme itsemme niin vahvasti arvosanojen kautta, pohjautuu pitkälti ympäristömme vaatimuksiin. Jos nykyiset koulumme ja jatko-opiskelumme eivät vaatisi tietyn tasoisia koesuorituksia osoitukseksi kyvykkyydestämme, tuskin mekään kaipaisimme niitä.
Tavat joilla reagoimme näihin paineisiin ovat kuitenkin hyvin yksilöllistä. Etenkin tiettyjä arvosanoihin liittyviä kokemuksia on monesti stigmatisoitu niin paljon, ettemme enää tunnista niiden yleisyyttä. Monet kokevat riittämättömyyttä esimerkiksi kiitettävistä numeroista, mitä pidetään helposti liioiteltuna. Vaikeina pidettyjen aineiden alhaisiin numeroihin suhtaudutaan osoituksena tyhmyydestä, kun taas helppoina pidettyjen aineiden alhaisempien numeroiden ajatellaan kertovan viitsimättömyydestä. Stigmatisoinnista ei ole apua kenellekään. Päinvastoin, monesti ihminen ei enää uskalla puhua olostaan pelätessään joutuvansa tuomituksi tai naurunalaiseksi.
Miksi arvosanoille on annettu niin valtava ja sivuuttamaton rooli? Mihin perustuu kokeiden kyky toimia niin monipuolisena indikaattorina, vaikka ne mittaavat vain yhdenlaista oppimista vain yhdessä tilanteessa? Keille arvosanoilla lopulta edes on merkitystä, ja miksi?
Arvosanoihin liittyvät kokemukset ovat kasvava, kollektiivinen ja pahasti aliarvioitu ominaistunnus nyky-Suomen –ja kenties koko maailman– opiskelijoille. Emme ole yksin, ja se on ironisesti myös onnellista. Onnellista siksi, että vain suurella joukolla ihmisiä arvosanojen merkitystä voidaan jonain päivänä vielä muuttaa reilumpaan, kohtuullisempaan ja ennen kaikkea opiskelijaystävällisempään suuntaan.
“Olen aina ollut hyvä koulussa, joten kyllä se [koulumenestys] vaikuttaa [omaan identiteettiini], mutta olen niin paljon muutakin kuin koulumenestykseni.”
Kirjoittajat: Hilla Lindroth, Yasmin Goran
Kuvat: Yasmin Goran
Kuvitus: Enni Katara